Tässä talossa olisin hyvin voinut hoitaa samalla led-teipillä myös alakerran valot. Päätin kuitenkin kokeilla alalekerrassa kattoon kiinnitetäviä erillisvalaisimia, joita olin onnistunut samaan käsiini nimenomaan 12V:n sähköjärjestelmään liitettävinä. Näin valolähteet alakerrassa ovat pistemäisempiä ja niiden alle voi vaikka ripustaa itse tehtyjä kruunuvalaisimia tarvitsematta pohtia miten sinne kruunuun saa valon.
Tässä talo pienen ahertelun jälkeen iltavalaistuksessaan. Alakerran huoneet näyttävät valoisammilta, mutta lopullisesti yläkerran katto heijastaa pääosan teipin valosta myös yläkertaan, jonne näin tulee kattoasennuksen jälkeen huomattavasti lisää valoa.
Alakertaan olin alunperin ajatellut käyttää kaikissa huoneissa näitä Motonetista löytämiäni pieniä 12V:n valaisimia. Valaisimen koko on noin 4x4 cm. Alunperin siinä on rumat punamustat johtimet, jotka vaihdan ohuempiin.
Ulkoseiniin liimattavia hiekkapapereita etsiskellessäni törmäsin tällaisiin pikkuvalaisimiin rautakauppatarvikkeita myyvässä Puuilossa. Ne ovat hieman vielä edellisia pienikokoisempia 3x1,5cm ja yksittäiset valaisimet voi napsia toisistaan irti ja kiinnittää niihin pidemmät johtimet. Päätin kokeilla myös näitä joissakin alakerran huoneissa.
Hieman vastaavanlaisia valaisimia olin jo aiemmin löytänyt kiinalaisen postimyyntiliikkeen kautta. Yhden valaisimen mitat ovat 8x1,3cm. Näissä on sijoitettu 3-lediä aina yhteen valaisintankoon, jotka voi leikata toisistaan erilleen ja jatkaa johtimia, jotka alunperin ovat turhan lyhyet vain noin 10 cm. Tällä sai yhteen huoneeseen hieman loisteputkityyppisen valon kattoon.
Kiinnitin valaisimet ruuveilla kattoon vaikka kaikissa näissä valaisimissa oli myös kaksipuoleinen teippi valaisimen kiinnittämiseksi. Näin sain varmistettua etteivät valaisimet ainakaan lähde putoilemaan katosta.
Valaisinjohtimet kuljetin pienten johtokourujen sisällä hormien juureen, josta ne viedään hormin taakse poratusta reiästä yläkertaan kytkettäväksi.
Kukin valaisimelta tuleva johdin liitetään yläkerran sokeripalassa olevaan 12V.n jännitteeseen. Asennuspaikka jää lopullisesti talon katon alle ja varastoseinän taakse piiloon.
Alakerrassa palaa nyt kaikissa huoneissa valot, vaikka väliseinät vielä puuttuvatkin. Asennuskourut peittävät johtimet suhteellisen siististi ja nousevat yläkertaan hormin takana. Kuva on talon takaa.
Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa muuntaja kiinnittää lopulliseen sijoituspaikkaansa talon alle. Samalla kannattaa huolehtia verkkojohdon kunnollisesta vedonpoistosta. Tässä olen ruuvannut pienen rimanpäkän puristamaan verkkojohdinta kiinni, ettei sitä pääse vahingossa nykäisemään irti muuntajasta.
Tämä esimerkki osoittaa, että led valaisimien 12V:n standardi on niin pitävä, että eri valmistajien pikkuvalaisimia voi huoletta käyttää ristiin. Kaikki toimivat saman muuntajan perässä. Ainoa mistä tulee pitää huolta on se, että + ja - navat asettuvat oikein. Napaisuudenkin voi huoletta kokeilla kytkentävaiheessa, sillä led jää vain syttymättä jos napaisuus on väärin. Johtimien järjestyksen vaihto korjaa heti tilanteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti