Translate

perjantai 14. joulukuuta 2018

Tulisijoja näköjään aina tarvitaan

Takkojen suosio yllätti täysin aluksi piti tehdä vain pari takkaa kokeeksi. Tuntuu kuitenkin siltä, että näin lämmityskauden alkaessa monista nukketaloista puuttuvat tulisijat.

Koesarjan jälkeen jouduin heti tekemään jo liudan lisää samanlaisia. Takan runkona oleva polystyreeni muotoutuu aika helposti vannesahalla ja hiomisella. Valona toimivan led-kynttilän puineen saa aseteltua takan sisälle tuleksi.

Tämä takkamalli näytti nyt olevan sen verran uusi, että niitä todellakin on jo mennyt eri puolille Suomea. Malli edustaa aika hyvin perinteistä paikalla muurattua nurkkatakkaa, joita suomalaisissa taloissa on todella paljon.

Avotakat ovat myös yleisiä, mutta eivät niin hyvin lämmönlähteeksi, kuin umpinaiset osittain lämpöä varaavat mallit.

Yksi takoista päätyi Heidi Vuorelan tekemään tonttumajaan.

Näyttää takka sopivan hyvin myös tällaiseen perinteiseen olohuoneeseen lämmönlähteeksi.

Nukketalon keittiössä tehdään jo kovalla tohinalla joululeivonnaisia. Tämä hella edustaa vanhanaikaista puulämmitteistä liettä. Siinäkin led tuli tuikkii leivinuunin ja hellan luukkujen läpi. Suomalaisissa kodeissa hella oli aikoinaan merkittävä lämmönlähde koko talolle.

Näillä jouluisillä kuvilla toivotan

HYVÄÄ JOULUA !


Kaikille tämän palstani seuraajille



lauantai 1. joulukuuta 2018

Taloihin aina tarvitaan tulisijoja - Nyt on vuorossa takat

Nyt tuli pieni tauko talojen rakentamisen väliin ja olen huomannut että näissä nukketaloissa on ain apuute tulisijoista, varsinkin jos halutaan jotain historiallista kontaktia vanhoihin aikoihin. Nykytaloissa tietenkin kaikki on hoidettu keskuslämmityksellä.

Haasteellisin malli löytyi tietenkin teidän harratajien joukosta. Minultä kyseltiin, voisiko tällaista tehdä mittakaavaan 1:12. Tietenkin sitä piti hieman mietiskella ja lopputulos näyttää nyt tältä.


Olin jo joskus aiemmin käyttänyt takkojen tekoon Finnfoam routaeristyslevyjä, joita pienissä kaupungeissa, kuten Hämeenlinnassa, saa ostaa levy kerrallaan. Helsingissä törmäsin siihen, että rautakaupat myyvät vain konaisia paaleja. joita ei autooni olisi edes mahtumut sisään.

Tuleksi näihin takkoihin valitsin led-kynttilän, johon voi helposti vahtaa pariston, tai vaihtoehtoisesti kytkeä mukaan 5V:n nukketalosähköihin sopivan suojavastuksen avulla (220 ohm).

50 mm:n Finnfoam levystä on helppo leikata paloja, joista vanne- tai kuviosahalla voi leikata haluamiaan takka aihioita. Pölyä tietenkin syntyy suunnattomasti ja kaikki muovipöly on todella
sähköistä ja tarttuu joka paikkaan.

Sahauksen jälkeen takkoja alkaa olla kasassa, vain tulta ja puita vailla. Puutyöt ovat juuri eläkeläiselle sopivia, sillä pienistä oksista sivuleikkureiden avulla saa kunnon takkapuut aikaiseksi.

Katsellaan sitten, mitä seuraavaksi tällä foorumilla. Pari taloa on jo jonossa kevätkaudeksi, mutta niita sitten hieman lisää myöhemmin.