Monissa vanhoissa suomalaisissa mökeissä rungon lisäksi myös väliseinät on tehty hirrestä ja usein hirret ovat olleet käsin veistettyjä. Hirsipinnoissa näkyvät piilukirveen jäljet toisin kuin nykytalojen koneilla sahatuissa Ja höylätyissä hirsissä.
Sijoitin valmiin hirsiseinän eteen pystypalkin joka on ollut hyvin yleinen tapa peittää paljaiksi jäävät hirren päät.
Vanhaa ilmettä tämän nukketalon hirsiin lähdin hakemaan vuolemalla pieniä koloja hoylättyjen rimojen nurkkiin. Pieni ongelma tällaisessa vuoleskelussa on se, että vain pieni osa lastuista näyttää osuvan niille varattuun roskakoriin.
Terävällä puukolla saa äkkiä pilattua hoylättyjen rimojen sileät nurkat muistuttamaan vanhaa hirsipintaa.
Väliseinähirret kannattaa sahata mittoihinsa vasta vuoleskelun jälkeen, niin voi suosiolla jättää käyttämättä ne kohdat rimoista, joissa puukko on lipsahtanut liian syvälle.
Ennen kokoonpanoa kannattaa kunkin hirren päihin porata reiät, joista hirret voidaan kohdistaa osumaan päällekkäin.
Hirsiseinän kokoamisessa käytin apuna 4mm:n vahvuisia kukkakeppejä, joita varten olin porannut hirsiin 4,5 mm:n reuiät. Reiät saavat olla hieman tukikeppejä suuremmat, jotta pienet epätarkkudet reikien paikossa korjaantuvat, kun hirret liimataan tukirimoihin ja toistensa päälle.
Hirret kannattaa puristaa koko seinän osalta yhteen ja seinä kiinni tasaiseen alustaan liiman kuivumisen ajaksi. Näin hirsiseinästä tulee varmasti suora.
Oviaukot väliseiniin aion tehdä vasta seinien paikoilleen sovittamisen jälkeen. Nyt on vasta ensimmäinenseinä valmiina ja teen kaikki ovet sitten samalla kertaa, seinien värikäsittelyn jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti