Translate

torstai 13. huhtikuuta 2017

Talon 75 runko nousee nopeasti pystyyn.

Tällä tekniikalla talon runko nousee nopeasti, sillä eihän tässä tarvitse kuin liittää mittoihinsa rimat toisiinsa liimalla ja puutapeilla. Ensimmäiset harjannostajaiset voi viettää jo tässä vaiheessa.
Nyt runko on ainakin jo talon muotoinen. Siitä saisi hyvin nopeasti nukketalon ruuvaamalla vain seinä- ja lattialevyt suoraa runkorimoihin kiinni. Ruuvikiinnitteiset seinät voi vaikka irroittaa tapetoinnin ajaksi, jolloin tapetointi helpottuu huomattavasti. Minulla aikaa vierähtää varmasti enemmän sillä lattiat tehdään kumpaankin kerrokseen yksittäisistä laudoista ja seinät hirsistä.
Aloitin hirsien käsittelyn jo ennen rungon kokoonpanoa, sillä tässä talossa sovittiin, että kantavat kattopalkit jäävät näkyviin ja ne oli vuoltava hirren näköisiksi ja samalla tein vanhennuskäsittelyn Supi saunavahalla kaikkiin näkyville jääviin hirsiin.
Runkokappaleet liitetään toisiinsa liimaamalla pystytuet kerrosten väliin. Tässä tapauksessa tein pystytuista kuitenkin hieman korkeammat, jotta yläkerta saadaan myös hyötykäytttöön.
Perinteisissä vanhoissa mökeissä yläkerrrassa ei ole käyttötilaa ja niiden katto alkaa suoraa yläkerran nurkista.
Tässä tapauksessa halutaan kuitenkin myös yläkerta käyttöön pidentämällä nurkkarimoja saan katon nousemaan hieman korkeammalle. Jouduin tilapäisesti sahaamaan yläkerran päätyrimat irti, mutta ne saa sitten myöhemmin liimausten kuivuttua kiinnitettyä paikoilleen. Kattotuolit kannattaa tehdä tässä vaiheessa kun talorungon annetaan kuivua liimayksissaan suorakulmaiseksi.
Kokoonpanovaiheessa liimatapit voivat tulla reilusti yli reijistään, sillä ne voi helposti katkaista sahalla liimauksen kuivuttua. Kuvassa näkyy hyvin miten hirsien kulmia on hieman vuoltu vanhan vuoluhirsi ulkonäön saavuttamiseksi.
Tällä tekniikalla valmistettu itsekantava talorunko (engl. Skeleton) on niin kevyt, että valmista runkoa pystyy hyvin kannattelemaan yhdellä sormella.
Talon kokonaispaino on käytännössä kiinni seinälevy- ja lattiamariaalien painosta. Tässä tapauksissa hirsiseinistä tullee aika paljon painoa lisää. Lattiat sen sijään tehdään bilteman sytykelastuista, jotka eivät paljoa paina vaikka ovatkin nukketaloon riittävän tukevia.

Ei kommentteja: