Translate

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Talo 66 - Yläkerta valmistuu

Tämä talo on aika tyypillinen rintamamiestalo, jossa alunperin 2 kerros on jätetty rakennusvaiheessa lähes kokonaan sisustamatta tai sinne on tehty varastotilaa ja 1- 2 huonetta.
Pohjakuvasta näkyy hyvin, että katon lappeiden jättämät matalat tilat on jätetty varastoiksi. Lisäksi yläkertaan on huoneen lisäksi jätetty erillinen varastokoppi.
Lähdin kokeilemaan seinien sijoittelua lähes alkuperäisen pohjakuvan mukaisesta. Varastokopin puoleisen päädyn pikkuikkunat määräsivät melko tarkkaan varstokopin seinän paikan. Portaikon tullessa hieman alkuperäistä pienemmäksi ei seinä osu ihan portaikon reunan kanssa tasan, muttä tällä ei liene suurta merkitystä.
Lopullinen layout on hyvin alkuperäisen rakennekuvan mukainen. Lattiapinnat päällystin muovimatoilla, joka lienee ollut myös hyvin yleinen päällystystapa näissä rintamamiestaloissa. Yläkerrasta tulee melko sokkeloinen ja nukkekotikäytössä varmastikin erittäin vaikea.
Kattolevyn kiinnitys paljastaa koko totuuden, sillä varastokopin seinä jää niin lähelle talon harjaa, että sinne on nukkekotikäytössä vaikea päästä sisustamaan yhtään mitään. Jätin kaikki yläkerran seinät kiinnittämättä, jotta talon tuleva käyttäjä voi itse mietiskellä miten yläkertaan kannattaa sisustaa. Itse jättäisin kaikki etummaiset seinät pois, jotta huoneisiin pääsee kunnolla käsiksi. Huomasin myös että varastotilan etuseinä estaa kaiken portaikkoon tulevan valon. Portaikkoon joudun ilmeisesti sijoittamaan vielä yhden valaisimen lisävalon aikaansaamiseksi.
Alakerran eteisaulaan tulee pieni vessa. Tämä oli hyvin yleinen sijoituspaikka, jos vain tila eteisessa antoi myöten. Tähän taloon vessa oli jo alunperin suunniteltu paikoilleen. Usein näitä tehtiin vasta rakennuksen valmistuttua, jolloin vessan sijoitus ei aina ollut ihan ongelmatonta. Talo alkaa nyt olla kaikilta osiltaa aikalailla valmis ja edessä on enää lopullinen kokoamistyö ja pikku viimeistelyt, joiden yhteydessä laitan myös tulisijat ja mahdolliset lisävalaisimet paikoilleen.

1 kommentti:

Eija kirjoitti...

Että miten voikin olla hieno hanke. Ja mahtavat ratkaisut!