Translate

torstai 7. huhtikuuta 2016

Pintalaudoitus jatkuu ennallaan ja ikkunapuitteita valmistuu.

Tllaisessa pinnoitusprojektissa on aina riskinsä kun käyttää jotain harvinaisempaa materiaalia. Tällä kertaa olin onnekas ja samaa bambumattoa oli vielä saatavilla.
Mattoa myydään metrin levyisenä rullatavarana hämeenlinnalaisen kirpputorin hylättyjen tuotteiden nurkassa. Alun perin tämä matto lienee tarkoitettu seinäpaneeliksi, sillä bambusäleet on liimattu ohueen kangasmattoon, jossa ne on helppo liimata 1:1 talon seinään. Samalla kun etsiskelin materiaaleja lisää sain kuulla, että olin ollut onnekass myös lattian kanssa, sillä Biltema saa sytykelastuja Riihimäen myymäläänsä seuraavan kerran vasta kesäkuussa. Alakerran lattia on onneksi jo tehty.
Ikkunakehyksiä varten olin säästänyt aiemmin hankkimiani 2mm:n vahvuisia sytykelastuja, jotka olin vahingossa saanut haltuuni, sillä yleensä ne biltemasytykkeet ovat paksumpia. Näistä sytykerimoista liimasin mielestäni riittävän määrän aihioita, joista on sitten helppo rakennella ikkunapuitteita.
Olen huomannut että rimat kannattaa liimata toisiinsa sellaisenaan ja sahata valmis aihio seinävahvuuden mukaan. Nyt kun seinien materiaali lopullisesti vahvistui uskalsin sahata puiteaihiot kapeammiksi. Ulkopuite on suunnilleen puolet riman leveydestä, vastaten paremmin 1:12 mittakaavaa ja sisäpuite tehdään vastaamaan rimoitetun seinänan vahvuutta eli noin 1cm. Limilaudoitus paksunsi seinää hieman enemmän kuin olin ennalta arvioinut.
Ikkunapuitteet oli nyt helppo tehdä valmiisiin ikkuna-aukkoihin sopiviksi. Olin ennalta maalannut puiteaihiot valkoisiksi joten puitteissa on jo valmis maalipinta heti liimauksen jälkeen.
Ikkunapuitesarjan valmisstuksessa huomasin, että rimoja kuluu huomattavasti arvioimnaani enemmän ja jouduin kaksi kertaa tekemään aihioita lisää ennen kuin kaikki ikkunat olivat valmiita.
Ikkunasarjan valmistuttua jouduin vielä tekemään lisää puitteita, sillä en ollut lainkaan huomioinut yläkerran suorille sivuille tulevia pikkuikkunoita ja ulko-ovea, jotka myös tarvitsivat tällaiset puitteet. Sisäseiniin tulee sitten vain pelkät ovipuitteet ja siellä materiaalivahvuus on seinissä vain 3mm, joten ne joudun vielä tekemään erikseen.
Nyt saatoin taas turvallisin mielin jatkaa seinien laudoitusta, kun materiaalia on riittävästi, eikä se ainakaan tämän talon kohdalla lopu kesken. Valmiit seinäkappaleet on hyvä maalata talosta irralaan niin jälki on selvästi parempi, kun valumajälkiä ei pääse syntymään. Kuvasta huomaa hyvin, että yksinkertainen pintamaalaus ei riitä peittämään alkuperäisen seinämateriaalin väriä. Seuraavana onkin sitten jo sähkötyöt, jotka on hyvä tehdä nyt kun kaikki rakenteet ovat vielä avoimia. Valmiiseen taloon sähkötöiden tekeminen on hieman haasteellisempaa.

Ei kommentteja: