Translate

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Talo 66 - seinien saranointi

Tämä talo on varmaankin ollut haasteellisin tähän astisista, sillä ulkoseinien limilaudoituksen lisäksi on talon pohjakuva sellainen, että sekä etu- että takaseinä täytyy tehdä avattaviksi, jotta huoneisiin pääsee laittamaan kalusteita.
Valitsin pianosaranat. Ne ovat juuri talon runkorimojen levyisiä ja sranasta voi leikata joko rautasahalla tai peltisaksilla juuri sopivan mittaisia pätkiä.
Kuhunkin seinäkappaleeseen olin kiinnittänyt rimat joihin saranan voi kiinnittää. Tällä kiinnitystavalla sarana jää melko hyvin piiloon seinäkappaleen ja rungon väliin ja seinä myöskin avautuu sopivasti.
Olin valmistanut nämä saranoitavat etu- ja takaseinät koko talon korkuisina kappaleina mutta sarnasovituksen jälkeen sahasin ne välikaton kohdalta poikki, sillä harjakatto estää koko seinän avaamisen.
Nyt seinä avautuu ainoastaan kerroksen korkuisena ja ylempi osa, vintin seinä, liimataan pysyvästi paikoilleen.
Sama operaatio tehdään kaikille neljälle avattavalle seinälle. Loppuvaiheessa tosin huomasin että olin kiinnittänyt kuisti hieman liian aikaisin paikalleen sillä seinäkappale kuisteineen ei mahtunut pienen vannesahani kitaan. Lidlistä ostettu pieni japanin saha ratkaisi onneksi tämän pulmän. Tällaista ohutta levyä pystyy hyvin sahaamaan myös käsisahalla. Sahatessa täytyy vain olla tarkkana ettei sahan hammastus pääse repimään herkästi lohkeavia bambusäleitä.
Saranoiden kiinnityksessä on tällainen minikokoinen ruuvinväännin lähes korvaamaton. Löysin tällaisen Starkin tarjouslaarista 10€:lla. Ruuvinvääntimiiin saa myös kuusikiinnityksellä varustettuja poranteriä, jolloin tällaisella pikkukoneella mahtuu tekemään töitä myös nukketalon sisällä.
Viimeisenä työvaiheena kiinnitetään päätyseinät kiinteästi paikoilleen. Tässä vaiheessa kannattaa taas kokeilla vieläkö valot toimivat. Talon jatkuva pyörittely eri asentoihin on hyvää testausta sähköasennusten osalta. Kaikki mahdolliset huonot liitokset olisivat varmasti tässä vaiheessa tulleet esiin. Seuraavan työvaiheena onkin sitten yläkerran väliseinät ja katto, niin talo alkaa olla uhkaavasti valmis.

2 kommenttia:

Eija kirjoitti...

Makee juttu, kieltämättä aika haasteellinen, mutta on kiva seurata, kun sitten on loppujen lopuksi valmis!

Jorma kirjoitti...

Kiitos Eija kommenteistasi. En suosittelisi tällaisia avattavia seiniä kenenkään ensimmäisiin nukketaloihin. Useimmiten huoneet ovatkin auki käyttäjäänsä päin. Piti vaan nyt kokeilla tällaistakin niin pääsee pitämään kiinni alkuperäisen talon pohjakuvista.