Translate

tiistai 12. toukokuuta 2015

Talo 60 saa portaat

En ollut vielä uskaltanut liimata välikattoa paikalleen silla porrasaukko on aina helpompi sahata levyjen ollessa vielä irrallaan.Eilinen päivä kului sitten portaiden valmistuksessa, niin päästään taloprojektissa taas askel eteenpäin.

Portaikko sovitettuna paikoilleen

Tähän taloon päätin tehdä puuportaat Bilteman sytykerimoja käyttäen. Oikeaoppisesti niitä tulisi hieman kaventaa, jotta mittakaava olisi oikein, Nyt käytin rimat sellaisenaan ja se johtaa porraskorkeuteen 19mm joka vastaa 1:1 portaita, joissa askelmakorkeus on noin 23 cm eli hieman ehkä yläkanttiin. Usein vanhoissa taloissa on käytetty melko korkeita askelmia, koska sillä on saatu portaat hieman pinempään tilaan. Ullakkoportaat vanhoissa taloissa ovat myös usein melko jyrkät samoista tilansäästö syistä. Koska mallia ei enää ole päätin tehdä portaat noin 45 asteen nousukulmalla ja tällaiset kääntyvät portaat menevät joka tapauksessa melko pieneen tilaan.

 Portaiden sivutuet syntyvät rimoja liimaamalla

Aloitin liimaamalla rimoja kyljistään kiinni toisiinsa. Näin sain portaikolle reunatuet vain sahaamalla tästä rimanipusta sopivan korkuiset pätkät. Suora portaikko olisi ollut helppo tehdä tästä aihiosta. Askelmien pituudeksi valitsin 5 cm, joka vastaa noin 60 cm;n porrasleveyttä luonnossa.

Tässä tapauksessa portaikko tekee 90 asteen mutkan. jolloin rimatuet piti katkaista ja kääntää suoraan kulmaan. Vasen tuki syntyi pelkästään kääntämällä aihio, mutta oikean tukirakenteen kanssa joutui hieman mietiskelemään leikkasin valmiista porrastuesta oikean korkuiset tukirimat, jotka liimasin porrastuiksi oikean porrastuen sisäkulmaan. Näitä vasten sain tuettua vinoiksi sahaamani askelmat portaiden kääntymiskohdassa. Vinot askelmat leikkasin valmiiksi vasta kun tuet olivat kokonaisuudessaan valmiina. Näin askelmat pystyi sovittamaan paikoilleen ennen muotoon sahaamista.
 Portaikko koottuna
Portaiden valmistuttua piti vielä leikata porrasaukko yläkerran lattiaan. Piirsin aukon lopulliseen kokoonsa näiden portaiden avulla. Alunperin olin tekemässä aukosta hieman liian pientä, mutta valmiiden portaiden kanssa tämä tuli korjattua ja sain nyt liimata myös yläkerran lattian paikoilleen.
 Porrasaukko on helppo tehdä valmiin portaikon avulla

Tämä levy on maalattu alapuolelta valkoiseksi, jotta se voi toimi sellaisenaan myös alakerran kattona. Maija tosin on optimistisesti ajatellut tekevänsä alakertaan lautakaton. Se kyllä onnistuu jälkeenpäin, jos vain aikaa ja energiaa riittää.

Itselläni tarkoitus seuraavassa vaiheessa kokeilla taloon epäsuoraa valaistusta led teipin avulla. Jos kokeilu onnistuu, liimaan teipit kattoon sitten, etteivät ne estä katon mahdollista myöhempää pinnoittamista.
Led teipillä taloon saa tasaisen yleisvalaistuksen

Tässä talossa tulee olemaan niin runsaasti ikkunoita, että se suorastaan houkuttelee tällaisen tasaisen yleisvalaistuksen kokeilemistä. Myöhemmin kattoon voi tietysti kiinnittää myös varsinaisia huonevalaisimia.

Kohta alkaa myös ankara rautakauppakierros, sillä kaikki seinälevyt ja saranat on vielä hankkimatta. Niitäkin saa ehkä jonkun verran haeskella. Ainakin seinien saranointi antaa oman vaikeusasteensa tähän projektiin.

Ei kommentteja: