Translate

tiistai 5. toukokuuta 2015

Talo 60 - Rakenteesta ja materiaaleista

Nyt kun mökin mitat alkavat suunnilleen olla kunnossa. on viimeistään aika piipahtaa rautakauppaan ja katsella mökkiin sopivat materiaalit. Sokkelilaatikon korkeudeksi päätettiin lopulta valita 12 cm, joka on suhteessa talon muihin mittoihin ja nostaa taloa korkeammalle kuten alkuperäisisssä kuvissa.

Talon vasempaan päätyyn tulee sauna ja parveke. Ne todennäköisesti tulevat olemaan irtopalana joka vain liitetään talon kylkeen. Seinät tulevat olemaan 3mm:n kovalevyä, joka on riittävän jäykkää ja takaa, ettei aukenevista seinistä tule liian painavia. Etuseinä saranoidaan kahtena kappaleena ja oikea pääty tehdään myös avattavaksi, jotta keittön takana sijaitsevaa makuuhuonetta pääsee sisustamaan ja kalustamaan.
Talon korkeus kasvaa noin 2,5 cm kokonaiskorkeuden ollessa 58,5 cm

Vinttikerrosta päätettiin hieman korottaa, jotta sinne saadaan myös keskeltä täysikorkuiset huoneet. Tämä ei vielä muuta talon ulkonäköä oleellisesti mutta antaa ratkaisevasti lisätilaa vinttikerrokseen. Katto saranoidaan etuosastaan aukeavaksi.

Olin jo alunperin päättänyt tehdä talosta rimarunkoisen, jotta kaikki tarpeelliset saranat voidaan kiinnittää talon runkoon ja seinärakenteet voidaan irroittaa myöhempää tapetointia varten. Maija aikoo hoitaa sisäpinnoitteet itse. Tapetointi ja hirsien liimaus seiniin on huomattavan paljon helpompaa jos seinät saa talosta irti. pinnoituksen ajaksi. Runkorimoiksi valitsi tähän taloon paljon käyttämäni 15x15 mm:n höylätyn riman joka on riittävän jäykkää ja kuitenkin suhteellisen siroa tämän tyyppisen talon rungoksi. Lisäksi se tuntuu olevan rautakaupoissa vakiotavaraa jota aina saa.

Suurempi päänsärky tällaisessa talossa on lattiamateriaali, sillä lattiat ovat osa kantavaa rakennetta ja talon kokonaispituus on kuoitenkin 75 cm, jolloin lattian tulee olla riittävän jäykkä. Ehdotin aluksi parkettilaudoista liimatua lattiaa, joka on jäykkää ja suhteellisen kevyttä. Aika nopeasti luovuimme parketista, sillä tämän ikäiseen taloon parketti ei oikein sovi lattiaksi ja se on joka tapauksessa pinnoitettava uudelleen.

Vaihtoehdoiksi jäi oikeastaan liimapuu-, MDF-, lastu -, kimpi- tai vanerilevy. Näin pitkässä (75 cm) talossa levypaksuuden tulee olla vahintään 10 mm, riittävän jäykkyyden saavuttamiseksi. Tämä helposti nostaa talon kokonaispainoa melkoisesti.

 Rakennusmateriaalit on hankittu

Edellisten, lasten parkkitalojen, kanssa olin törmännyt kuusivaneeriin, joka on huomattavasti esim.koivuvaneria kevyempää ja tuntuu silti pitävän mittansa hyvin. Niin valitsin tähänkin taloon lattialevyiksi 12 mm:n kuusivaneerilevyt joita aion käyttää lattioina.

Kuusivaneeri tuntuu myös pinnaltaan olevan sen verran pehmeää että siihen voisi kuvitella piirtävänsä lattialaudoituksen jollakin piikillä ennen maalausta. Tätä varmasti täytyy kokeilla jollakin mallipalalla sillä se on tdella houkutteleva vaihtohto ylimääräisen lattiapinnoituksen sijasta. Tähän voidaan vielä palata projektien edistyessä.

Alakerran ikkunapuitteet valmiina

Rakennusmateriaaleja etsiskellessä ensimmäiset ikkunapuitteet olivat jo ehtineet kuivua. Rimaa näihin meni uskomattoman paljon. Luulin maalanneeni riitävästi valkoisia raakalankkuja. mutta ensimmäinen satsi loppui kesken ja niitä piti vielä maalata lisää, jotta sain edes nämä ikkunat syntymään.
Jatkossa sitten vielä, muun rakentamisen yhteydessä, täytyy työstää loput ikkunat ja riittävä määrä ovia kehyksineen. Projekti jatkuu vaikka taloyhtiön pihatalkoot pakottavat välillä tekemään muitakin hommia.

Ei kommentteja: