Translate

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Kukkula on täynnä ovia ja ikkunoita

Talonrakennuksen ehkä aikaa vievin vaihe on oviet ja ikkunoiden valmistus, jos sellaisia taloon tulee. Tässä talossa niitä näyttää olevan hieman enemmän kuin lääkäri määrää. Niinpä aloitan taloni rakentamisen ikkunoista. Talon ilmettä määräävänä ulkonäköelementtinä ovat alakerran suuret kuusiruutuiset ikkunat, jotka kiertävät koko talon.

Alakerrassa on näyttävät kuusiruutuiset ikkunat

 Vintin päätyikkunat on tehty vastaavanlaisiksi mutta pienempinä.

Ikkunakehysten materiaalina päätin käyttää halkaistuja bilteman sytykerimoja, sillä halkaistuna rimat ovat n 8 mm leveitä vastaten noin 10 cm:n vuorilautoja, joka on aika yleinen laudan leveys ikkunakehyksissä. Täysleveinä ne sytykerimat ovat hieman ylileveitä tällaiseen lähes pienoismalliksi tehtävään taloon.


 

Talon vinttikerroksessa on räystään alla pikkuikkunoita kummallakin puolen taloa. Lisäksi käyntioven päällä näyttää myös olevan pikkuikkuna. Sisäänkäynnissä on lähes lasitettu kuisti, jossa on suuret kuusiruutuiset ikkunat.

 Kuistilla on ruudulliset lasit

Edellisten lisäksi myös saunaan tulee saada jonkinlainen ikkuna joten ikkunoita talossa ainakin riittää. 

Koska olin jo päättänyt tehdä ikkunat näistä biltemalastuista, aloin valmistella projektia maalaamalla rimoja valkoisiksi. Teen maalaustyön jo ennen sahausta, sillä suoria rimoja on huomattavasti helpompi maalata kuin valmiiksi koottuja ikkunakehyksiä, joille riittää sitten sahaus- ja kokoamisvaiheiden jälkeen vain paikkamaalaukset. Pringles purkki näyttää toimivan hyvin tällaisten pikkurimojen kuivumispaikkana. Aiemmin levittelin niitä tasaisella alustalle, jossa ne veivät kuivuessaan todella paljon tilaa.


 Ikkunapuitteen sisäkehys määräytyy seinävahvuuden mukaan

Ennen ikkunakehysten kokoamista on kuitenkin tiedettävä seinämäpaksuudet seinissä. Tässä talossa seinät tulevat olemaan 3 mm:n kovalevyä. Osa seinista kuitenkin päällystetään biltemarimoista tehdyillä hirsillä, joten puolet seinistä tulevat olemaan noin 6mm paksuja, eivätkä kaikkien ikkunapokien kehykset ole samanlaisia.
Oven kehykset tehdään vastaavalla tavalla kuin ikkunat

Ikkuna- ja ovikehykset kannattaa kiinnittää paikoilleen vasta sisäpinnoitusten ja tapetoinnin jälkeen sillä tapettien aukot on helppo leikata tyhjään ikkuna-aukkoon ja sisälle tulevat vuorilaudat peittävät ikkuna-aukon ja sisäpinnoitteen reunat.

Tässä talossa oma haasteensa on siinä, että Maija haluaa sisustella itse oman aikataunsa mukaan ja ikkunat todennäköisesti ovat irtonaisina siihen asti, kunnes kukin huone valmistuu. Laittelen ne ehkä kevyellä liimauksella kiinni, mutta se selvinnee vielä tässä projektin aikana. Joka tapauksessa kohta täytyy tietää mitkä kaikki seinät ovat hirsiseiniä ja mihin tulee tapetti.

Seuraavan käyn ikkunapuitteiden kokoamisvaiheet läpi sillä niistä saattaa olla hyötyö myös muille talojaan rakentaville.


Ei kommentteja: