Ikkunoiden ja ovien kehyksiä ei kannata oikeastaan kiinnittää ennenkuin ulkopinta talosta on valmis. Sama pätee myös ikkunoiden lasitukseen. Ikkunalasit on huomattavasti helpompi kiinnittää irrallisiin, kuin seinään kiinnitettyihin kehyksiin.
Projekti alkaa näyttää jo talolta


Kuumaliima on kätevää eri materiaalien liimaamiseen toisiinsa
Muoviset ikkunalasit kiinnitin kuumaliimalla ulkopuitteisiin, myöhemmin talon sisäseiniin liimattavat vuorilaudat peittävät liimauksen sisäpuolelta. Liimausten kuivuttua voi ikkunapuitteet kiinnittää seinälevyihin.
Vanhan lasi-ikkunatunnelman luomiseksi voi käyttää esimerkiksi
liivatelehtiä, joiden leikkaaminen ei ole aivvan yhtä vaivatonta kuin
muovien. Joskus lopputulos kuitenkin puoltaa myös tällaisen materiaalin
käyttöä.
Ikkunapuitteet on helppo kiinnittää irrallisiin seinälevyihin
Vuorilaudat kannattaa kiinnittää viimeiseksi, vasta sisäpintojen käsittelyn jälkeen. Verhokiinnikkeet voi kiinnittää sisälle tuleviin vuorilautoihin ennen niiden paikoilleen liimausta.
Kuisti tulee kiinni saranoitavaan etuseinään
Tässä vaiheessa talo vaikuttaa vielä kovin keskeneräiseltä. Seuraavan onkin sitten vuorossa sanoitavien seinien ja katon paikoilleen asennus. sekä valiseinien tekeminen. Hieman lisää haastetta tulee siitä että kaikki seinät on toteutaettava irroitettavina, jotta niitä pääsee helposti pinnoittamaan vielä talon muutoin valmistuttua.
Sisältä talo on vielä autio ja tyhjä, kun kaikki väliseinät puuttuvat
Seinälevyt on jo sahattu mittoihinsa, niihin vain täytyy vielä työstää väliovien paikat ja kiinnittää sitten paikoilleen. Pientä puuhaa varmasti riittää ainakin viikoksi enenkuin talo alkaa olla puutöiden osalta valmis. Tässä välillä täytyy myös työstää laon vasempaan kylkeen parveke sekä huoneiden valaistu, jonka päätin jättää vasta loppuvaiheessa toteutettavaksi.