Translate

perjantai 30. syyskuuta 2016

Ulkoseinät syntyvät kovalevystä ja bambusäleistä

Olin jo aiemmin löytänyt Hämeenlinnasta bambumattoa, joka on tehty n 1,5mm leveistä säleistä, jotka saa revittyä pohjamatosta irti. Näillä bambusäleillä olen nyt lähes joka paikassa korvannut biltema sytykerimoja, jotka tuntuvat olevan toistaiseksi loppu.

Rintamamiestalot on tyypillisesti laudoitettu ulkopinnaltaan joko vaaka tai pystylaudoituksella. Vaakalaudoitus näyttää ainakin täällä Hämeenlinnan seudulla olevan yleisin, joten valitsin vaakalaudoituksen.
Seinämateriaalina käytän 3mm:n kovalevyä, joka on riittävän tukevaan, varsinkin laudoituksella vahvistettuna. Ikkuna-aukot sahasin levyyn ennen pinnoitusta. Laudat on hyvä puristaa liiman kuivumisen ajaksi lujasti kiinni pohjalevyynsä.
Laudat voi leikata suoraa seinän mittojen mukaan tai antaa mennä reilusti yli ja sahata koko reuna suoraksi kerralla. Tämä on selvästi nopeampi tapa, koska lautojen mitat ovat vain noin mittoja ja suoristan reunat jälkeenpäin.
Laudoituksen viimeistelyn jälkeen kannattaa sovittaa ikkunakehyksiä paikoilleen ja viimeistellä myös ikkuna-aukkojen koko sopivaksi.
Ikkunoiden sovitys tässä vaiheessa oli todella hyödyllista, sillä huomasin tehneeni ikkunakehyksiä yhden liian vähän. Loppumetreillä huomattiin ,että yläkertaan kannattaa tehdä kolme huonetta jolloin, toiseen päätyyn tarvitaan kaksi yläikkunaa antaamaan valoa myös siihen uuteen huoneeseen.
Talon etuseinään tuleva kuisti ja sisäänkäyntiovi ovat vielä täysin tekemättä. Seinäkappaleet pidän vielä irrallisina kunnes ulkomaalaus on tehty. Näin en sotke tarpeettomasti taloa ja sen runkorakenteita.


Ei kommentteja: