Muistin yhtäkkiä, että meillä rautakauppan sahauspalvelu toimii myös lauantaisin ja kävin nopeasti hakemassa puuttuvat rimat lähirautakaupasta. Näin sain talon äkkiä harjakorkeuteen liimaamalla vain kurkihirren paikoilleen.
En kuitenkaan lähtenyt juhlimaan harjannostajaisia, vaan ajattelin jatkaa samantien hieman pitemmälle.
Tämä piti kuvata, kun taloon tuli ensimmäinen ruuvi. Tähän asti taloa on koottu pelkästään liimalla, liimaamalla levyt yhteen ja tukirimat puutappiliitoksilla paikoilleen. Nyt päätin hieman vahvistaa kurkihirren kiinnitystä ruuvaamalla sen kiinni ylös nousevaan hormiin. Näin kurkihirsi kestää paremmin nostamista, kun taloa siirrellään paikasta toiseen.
Yläkerran valaistukseen olin päättänyt käyttää led teippiä, joka toimii samalla 12V:n jännitteellä kuin muutkin valaisimet. Värisävy on lämmin valkoinen, kuten muissakin valaisimissa.
Teippeihin on yleensä selkeästi merkitty katkaisukohdat, joista teipimn voi leikata poikki. Tässä tapauksessa otin koko talon mittaisen pätkän teippiä valaisemaan koko yläkerran kerrallaan.
Teipin päähän liitetään virtajohtimet juottamalla. Teippiä voi käyttää myös pienempinä pätkinä, mutta juottamistyötä tulee paljon enemmän, koska jokaiseen pätkään joutuu erikseen juottamaan johdot. Samalla vikamahdollisuudet lisääntyvät, sillä mahdolliset huonosti tehdyt juotokset lisäävät vikamahdollisuuksia.
Ennen paikoilleen liimaamista kannattaa liitoksen onnistuminen testata liittämällä johtimet muuntajaan. Näin voi varmistua siitä, ettei kiinni liimattua teippiä enää tarvitse lähteä korjailemaan.
Johtimet piilotan tukirimoihin liimattaviin johtokoutuihin, jolloin johdot kulkevat piilossa yläkerrasta alakertaan ja lopulta talon alle minne sijoitan muuntajan ja kaikki kytkennät. Tällaisia piemniä johtokouruja olen Suomessa onnistunut löytämään vain Clas Ohlsonilta ja Biltemasta. Rautakauppojen ja sähköliikkeiden myymät johtokourut on yleensä tarkoitettu huomattavasti paksumpia johtoja varten.
Teippi liimataan kiinni kurkihirteen siten, että se on suunnattu taaksepäin antamaan epäsuoraa valoa katon kautta yläkertaan. Näin se ei häikäise talon kanssa työskennellessä. Kaikki valot kannattaa nyt kytkeä muuntajaan kiinni, jotta voi varmistua valojen toimimisesta yhdessä.
Nyt talon voi sitten taas kääntää oikein päin ja alkaa suunnitella seiniä paikoilleen. Yläkerran valaistus näyttää aika himmeältä, koska valo on suunnattu taaksepäin ja vaatii valkoisen sisäkaton toimiakseen kunnolla epäsuorana valolähteenä yläkertaan. Se korjaantuu heti, kun katto on lopullisessa muodossaan paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti