Translate

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Talo 70 saa kuistin ja siinä sivussa pieni mökki nousee harjakorkeuteen

Tämän rintamamiestalon pohjakuvien on annettu hieman elää, koska talossa on vasta runko pystyssä ja kaikki väliseinät ja lopullinen huonejärjestys päättämättä. Talon eteen oli alun perinkin tulossa kuisti, kuten lähes kaikissa rintamamiestaloissa. Kuisti toimiii yleensä myös tuulikaappina ulkoilman ja talon välillä ja juuri sisäänkäyntiin ovat monet rakentajat halunneet saada yksilöllisen käden jälkensä näkyviin.
Tässä tapauksessa haluttiin tehdä suhteelllisen suurikokoinen valoisa kuisti sisäänkäyntiin. Monesti vanhoissa rintamamiestaloissa juuri kuisti on se osa, joka on haluttu jälkeenpäin tehdä alkuperäistä suuremmaksi. Tässä tapauksessa portaat laitetaan kulkemaan keittiön ikkunan alta jolloin, kuistin koko etupinta voidaan lasittaa.
Nyt vain sitten levyjen kimppuun ja kuistia rakentamaan. Kuistin voi hyvin tehdä talosta erillään ja kiinnittää vasta myöhemmin talon etuseinään kiinni.
Tässä vaiheessa tukirimat ovat vielä hieman ylimittaiset, sillä ajattelin katkaista ne mittoihinsa vasta lopullisen sovituksen jälkeen. Nyt alkaa sitten puurtaminen kuistin seinien ja ikkunoiden kanssa.

Samalla, kun etsiskelin kuistin lattiaksi sopivaa levynpätkää huomasin, että pari hieman suurempaa parkettilevyn pätkää oli jäänyt yli ja aloin nopeasti kasata niistä pikkumökkiä tämän talon rakentamisen sivussa, etteivät vaan vahingossa mene hukkaan.
 Pari rimanpätkää levyn nurkkiin ja mökki alkaa nousta.
Rimat on kiinnitetty puutappiliitoksin levyjen nurkkiin ja rimojen päihin on jo valmiiksi porattu reiät myös kattotuolien kiinnittämistä varten.
Liiman kuvumisen ajan on hyvä pitää huolta talon suorakulmaisuudesta, muutoin joutuu seinälevyjen kanssa vaikeuksiin.
Myös kattotuolit kannattaa aina liimata siten, että liimaus kuivuu kattotuolien ollessa toisiinsa kiinnitettyinä. Näin voi varmistua siitä että katosta tulee symmetrinen.
Tein kurkihirren taloon puisesta harjanvarresta ja pikkumökki nousi harjakorkeuteen samalla, kun kuistin aihio kuivui liimauksessaan.
Enää seinälevyt puuttuvat
Tämän talon ajattelin viedä malliksi paristokäyttöisestä valaistuksesta "Suuri Snadi pienoismallinäyttelyn"sähkötyöpajaan lokakuun loppupuolella. Sen verran ehdin saada sitä kasaan tämän toisen talon rinnalla, että se kyllä onnistuu. Tälle talolle annoin numeroksi 67, joka on näköjään jäänyt väliin talon pohjakuvia odotellessa. 
Talo 70 valmistunee myös sinne Snadiin mennessä. Katsotaan sitten onko se myös mukaan otettavassa kunnossa.

Ei kommentteja: