Taloon 70 päätettiin tehdä puolen talon mittainen tilava kuisti, josta on sisäänkäynti talon sisälle.
Moniin rintamamiestaloihin on aluksi tehty pieni tuulikaappina toimiva sisäänkäyntikuisti, jota on sitten myhemmissä korjauksissa laajennettu suuremmaksi. Tässä tapauksessa haluttiin tilava kuisti joka voi toimia myös kesähuoneena ja palvelee samalla sissänkäyntinä taloon.
Kuistin rakentaminen on kuin pienen nukketalon tekemistä. Sisäänkäynti päätettiin tehdä kuistin sivusta, jolloin nukketalon etuosa ei kasva prtaiden vuoksi liian pitkäksi. Samalla saadaan yhtenäinen suuri ikkuna-aukko kuistin etuseinään.
Tässä tapauksessa kokosin ikkunapuitteet sahatun ikkuna-aukon sisäpuolelle, jolloin ikkunakehykset ovat varmasti oikean kokoiset.
Samoin tein kuistin muiden ikkunoiden ja oviaukon kanssa. Ikkunat sinänsa noudattavat muun talon ikkunakokoa, mutta mutta nämä oli joka tapauksessa tehtävä uusina ikkunoina, joten päätin tällä kertaa koota ne suoraa ikkuna-aukkoihin.
Valmistuttuaan kuisti sitten kiinnitetään talon avattavaan etuseinään kiinni, jolloin se irtoaa talosta etuseinän mukana.
Sinänsä tämä on koko talonrakentamisen kamalin vaihe, sillä nyt kaikki osat ovat talosta irrallaan ja ainakin meillä koko talo on täynnä erilaisia nukketalon osia, jotka odottavat viimeistelymaalausta ennen kiinnitystä paikoilleen.
Seuraavasssa vaiheessa osat sitten vähenevät kun ne yksi kerrallaan kiinnitetään paikoilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti