Ei ne työkalut näköjään pysyneet sivussa vaikka sateet jo hieman antoivat myöten ja alkaa tuntua kesältä. Nukkekotilehti halusi minulta jonkun askarteluohjeen seuraavaan lehteen. Ajattelin ensiksi tehdä ohjeen itsekantavan talorungon pystyttämisesta, mutta päätinkin tehdä sinne jonkun helpomman ohjeen, jollaista ei ehkä löydy kirjoistani.
Runko nousi pystyyn parin tunnin työrupeman jälkeen
Olen lähes kaikissa taloissani käyttänyt itsekantavaa rimarunkoa sen jälkeen, kun ensimmäisissä taloissani seinät eivät tahtoneet pysyä pystyssä ensimmäisen kokoamisvaiheen jälkeen. Tällaisessa rimarunkoisessa talossa talo pysyy pystyssä vaikka sieltä irroittelisi mitä seiniä tahansa. Tähän on myös helppo kokeilla erilaisia materiaaleja ja koko talon voi tehdä vaikka ohuesta kartongista ja se silti kestää.
Kokeilutalon mitat
Talosta kannattaa aina ennen projektin käynnistämistä tehdä mittapiirros, jotta suntyy käsitys materiaalitarpeista. Esimerkiksi tällaiseen kaksikerroksiseen pikkutaloon menee rimaa yllättävän paljon.
Tässä talossa kuten useimmissa muissakin olen käyttänyt tukirakenteena 15x15 mm:n hoylättyä rimaa, jota löytyy rautakauppojen hyllyiltä vakiotavarana. Useimmissa kaupoissa on myös sahauspalvelu jonka avulla rimat saa suoraa määrämittoihin sahattuina. Myös tästä syystä mitttapiirros on tärkeä. Itse olen tyytynyt katkomaan rimat sen kokoisiksi että mahtuvat autoni kyytiin, sillä saatan muuttaa suunnitelmiani lennossa ja tällöin esikatkaistuista rimoista ei juuri ole iloa.
Runkorimat valmiina
Tällaiseen pikkutaloon rimaa menee yllättävän paljon kun lattiatkin jätetään rungon päälle koottaviksi. Rimojen katkaisun jälkeen kannattaa kaikkiin rimoihin porata 6mm:n liimapuutappien reiät valmiiksi sillä koko runko kootaan liittämällä rimat liimapuutapeilla toisiinsa.
Päätykehikot kannattaa koota päällekkäin
Ensinnä kannattaa koota päätykappaleet ja mielellään vielä päällekkäin, jotta nakee että kerrosrimat ovat osuneet samalle kohdalle ja että kummastakin päädystä tulee suorakulmainen. Usen olen maalannut tukirimat valkoisiksi jo ennen kokoamista. Sillä vähentää maalauksen tarvetta kokoamisen jälkeen. Tälläkertaa maalatut rimani loppuivat jo alkuvaiheessa, joten maalaustyö jää tehtäväksi myöhemmin.
Rakennuksen runko syntyy liittämällä päädyt toisiinsa
Päätykehikoiden kannattaa antaa kuivua kunnolla. sillä kehikkoihin joudutaan poraamaan vielä reiät vaakarimojen kiinnittämistä varten. Nämä reiät menevät kerrosrimojen liimapuutappien läpi ja liimauksen on oltava kuivunut ennenkuin näitä voidaan porata.
Tämä viimeinen kokoonpano vaihe on kriittisin sillä käsin poratut liimapuutappien reiät eivät yleen ole ihan suoria ja runko saattaa kokoonpanon jälkeen näyttää hieman kierolta. Koko kehikko kannatta nut pakotaa surorakulmaiseksi, kiinnittämällä se esimerkiksi pydän jalkaan kiinni kuivumisen ajaksi. Helpoin keino on ruuvata surakulmaiset levyn kappaleet takaseinään ja ainakin toiseen päätyyn kiinni muutamalla ruuvilla, kunne limaus on kokonaisuudessaan kuivunut.
Minä käytin suorakumaviivaimia, jotka kiinnitin puristimilla kehikkoon kiinni.
Kattotuolit kuvuvat toisiinsa liitettyinä
Runkorakenteen kuivuessa liimauksissaan on aikaa leikata kattotuolien rimat sopivaan kulmaan ja liittää ne toisiinsa. Katon kaltevuuden ja muodon voi tällaiseen runkoon valita vapaasti. Tässä tauksessa teen yksinkertaisen harjakaton joka on kaikkein helpoin vaihtoehto. Kattotuoliliimaus kannatta tehdä siten että ne saavat kuivua toisiinsa liitettyinä jotta ne sitten lopullisessa talossa ovat samanlaiset keskenään.
Koko talon mittainen kurkihirsi voidaan tehdä samasta rimasta kuin muu runkorakenne. Minä olen mieltynyt käyttämään puisia harjanvarsia, joista tulee pyöreä ja tukeva kurkihirsi josta on myös helppo kantaa taloa paikasta toiseen.
Talon vaiheista kerron jatkossa lisää sitä mukaa, kun se edistyy ja sen nukkekotilehden askarteluohjeen julkaisen näillä sivuilla vasta lehden ilmestyttyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti