Olen jo aimmista harjoituksistani huomannut, että talon pikkuosaset kannattaa rakentaa talosta erillään. Tässä tapauksessa esimerkiksi maalasin erilaisia kaiedetarvikkeiksi sopivia rimoja jo ennalta valkoisiksi ja lähdin sitten vasta katkomaan niitä sopiviksi pätkiksi. Tällaisten pienten kohteiden maalaaminen on huomattavan paljon helpompaa talosta itrrallaan kuin taloon kiinnitettyinä, jolloin tulee helposti töhrittyä myös muita paikkoja.
Cocktail- ja grillitikut, kukkakepit jne ovat käyttökelpoisia materiaaleja nukketaloihin
Parvekekaiteiden materiaaleina käytin askartelukaupasta löytämääni rimaa ja grillivarrastikkuja. Oikeankokoisen reiän poraamiseksi olen jo kauan sitten tehnyt itselleni apuvälineen, jolla on helppo valita oikeankokoinen poranterä reikien poraamista varten.
Maalatuista rimoista parvekekaide syntyy nopeasti
Porasin puupalikkaan reiät kaikilla terillä joita on käytössäni nyt voi valitsemiaan tikkuja sovitella näihin reikkiin ja oikea poranterä löytyy nopeasti. Puolisoni käyttää tätä samaa shapluunaa oikeankokoisten kudinpuikkojen etsimiseen.
Maalausten ja parvekekaiteiden liimauksen kuivumista odotellessa lakkasin lattiapinnat Tikkurilan vesiliukoisella Kiva kalustelakalla, joten nekin ovat nyt valmiina odottamassa rakennusprojektin jatkumista. Yläkerran lattian alapinnan maalasin nyt valkoiseksi samalla kun valkoinen maalipurkki oli esillä. Tuleva alakerran katto on nyt valkoinen.
Parveke on nyt puutappien varassa paikoillaan
Kuvasta näkee hyvin miten tasaisesti lediteipin tuottama valo valaisee huoneet. Teipin väri on lämmin valkoinen, joka tarkoittaa samankaltaista hieman punertavaa valoa, jota hehkulamput tuottavat.
En vieläkään liimannut parveketta kiinni paikoilleen siltä varalta, että tulen vielä katumapäälle. Talon ilme kuitenkin tässä vaiheessa selvästi parani. Alakerran pöytä on lähinnä pitämässä huolta siitä, etten innoissani ala tehdä ikkuna-aukkoja liian alas. Aukotukset levyihin kannattaa joka tapauksessa tehdä ennen tapetointia, niin aukkojen leikkaaminen tapettiin onnistuu varmasti oikeisiin kohtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti