Translate

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Talo 61 on nyt valmis varusteltavaksi

Parin päivän ahertelun jälkeen talo on valmis jo sisustettavaksi. Eilinen päivä jäi kokonaisuudessaan väliin sillä koneeni win10 päivitys keskeytyi yllättäen viimeistelyvaiheeseen ja päivitys kesti kaikkiaan 13 tunti joka on ehkä hieman liian paljon pikaiseen ohjeölmistopäivitykseen. Nyt kaikki kuitenkin taas toimii ja voin keskittyä arkisiin askareisiin.

Talo on valmis sisustettavaksi

Talon rungon kuivuttua voi pintalevyjä alkaa sovitella paikoilleen. Omaksi onnekseni olin sahannut levyt hieman ylikokoiseksi sillä rungossa tekemäni 1cm:n mittavirhe olisi aiheuttanut kokonaan uusien levyjen sahaamisen. 
Tässä talossa olen valinnyt seinämateriaaliksi 3mm:n kovalevyn. Samanlaista levyä käytetään mm Lundby:n taloissa. Itsekantava runko takaa sen, että seinälevyt voivat olla melkein millaista materiaalia tahansa sillä talo pysyy kasassa oman runkonsa avulla.


Monissa valmistaloissa seinämateriaali on paksumpaa, 8-12mm:n MDF-levyä ja levyt kiinnittyvät toisiinsa. Mikään ei estä tällaisten levyjen käyttämistä tällaisen rungon kanssa. Talosta tulee vain entistä tukevampi ja painavampi.

Levyjä on helppo sovittaa valmiin rungon päälle. Ne kannattaa kiinnittää yksitellen muutamalla ruuvilla ja piirtää rungon mukaiset tarkat sahausviivat. Näin voi varmistua siitä että levyt varmasti sopivat paikoilleen ja lopputuloksesta tulee siisti.

 Sahausmerkit kannattaa piirtää levyjen ollessa kiinnitettyinä

 Katon muoto tulee varmasti oikein kun se piirretään suoraa kattotuolista
Sahausviivojen lisäksi piirretään levyihin tukirimojen paikat

Levyjen ollessa kiinni rungossa kannattaa niihin piirtää myös kaikkien tukirimojhen paikat, sillä se helpottaa myöhemmin seinien maalausta ja tapetointia, kun kaikki pinnoiterajat voidaan jättää tukirimojen taakse piiloon.

Talo on pystyssä ja sisustus voi alkaa

Parin päivän aherruksen jälkeen talo on pystyssä ja silla voi vaikka heti alkaa leikkiä. Tapetoinnit on helppo tehdä vaikka seinä kerrallaan, kun kunkin seinän voi irroittaa erikseen. Ikkuna-aukkoja ei kannata tehdä ennenkuin on hieman hahmottanut huonekalujen ja mahdollisten portaiden ja vääliseinien sijoittumista taloon.

Ei kommentteja: