Translate

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Talot alkavat valmistua

Talo N:o 39 levytettynä

MDF pohjainen kattolevy osoittautui hyväksi valinnaksi. Nyt kaikki sisäpinnat ovat sileita ja ulkoasukin on suhteellisen siisti, vaikka talon jättäisi kokonaan maalaamatta. Toisaalta mikään ei estä maalamasta ulkoseiniä ja kattoa halutun värisiksi.



Taloni N:o 40 saa levyt seiniinsä

Levyt kannattaa leikata mahdollisimman tarkkamittaisiksi ja suorakulmaisiksi sekä kiinnitysvaiheessa pakottaa myös talorunko levyn mukaan suorakulmaiseksi, jos se on kuivuessaan mennyt jotenkin vinoksi. Valmista talorunkoa voi käyttää apuna esimerkiksi tarkan harjakulman ja talon ääriviivojen piirtämisessä levyyn.
Nukkeyhdistyksen ensimmäinen viiden talon projekti alkaa jo olla loppusuoralla. Viikonlopun aikana viimeinenkin talo tuli kaikilta osin levytettyä. Kaikissa taloissa seinälevyt on kiinnitetty ruuveilla talon runkoon joten ne voi vaikka levy kerrallaan irroittaa, jos sisäpintoja halutaan edelleen käsitellä maalaamalla tai tapetoimalla.
Sitä voi tietenkin kokeilla myös irroittamatta seiniä, mutta voin kokemuksesta kertoa että lopputulos ei ole yhtä siisti vaikka kuin yrittäisi.

Aion tehdä myös väliseinät ruuvikiinnitteisiksi jotta nekin voi tapetoinnin ja maalauksen ajaksi irroittaa. Palaan siihen, kunhan päästään siihen työvaiheeseen todennäköisesti jo tällä viikolla.

Ei kommentteja: