Nyt talo alkaa vihdoin löytää lopullisen kuosinsa, sillä sain tehtyä sokkelin uusilla mitoillaan valmiiksi ja myös yläkerran väliseinät ovat valmistuneet ja löytäneet paikkansa.
Sokkelia korotettiin lisää noin 7cm ja korokepalat piti myös betonoida eli päällystää P60 hiomapaperilla. Samalla lisäsin sokkeliin poikkittaistuet, jotka tukevat viimeisenä lisättävää pohjalevyä. Muuntaja ja 12V:n valaistusjärjestelmän syöttöpiste jäävät tänne talon alle piiloon.
Harmaa pintamaalaus ja alla oleva hiekkapaperi tekevät sokkelin hyvin aidon betonisen näköiseksi.
Hetken aikaa myös yläkerta oli jälleen kerran työmaana. Jouduin hieman pohdiskelemaan oviaukkojen paikkoja, sillä olin siirtänyt hormit talon keskiviivan taakse, lähinnä saadakseni avattavan kattolappeen laskeutumaan savuhormien päälle. Alkuperäisessä talossa hormit olivat talon keskiviivan kohdalla. Sijoitin väliovet harjan kohdalle talon keskelle, Näin ne ovat paremmin käytettävissä, kuin hormien takana, jossa olisin jotunut tinkimään myös ovien korkeudesta.
Olin sijoittanut tänne yläkertaan 12V:n jännitteen kytkentäpisteen, jonne kaikki valot liitetään. Myös alakerran valaisimien johtimet nousevat hormin takana tänne ylös. Myöhemminkin tähän pisteeseen voi lisätä 12V:n valaisimia vain irroittamalla katon. Ei tarvitse kaataa koko taloa päästäkseen jännitelähteeseen käsiksi.
Liimasin pienet rimanpätkät seinäkappaleisiin peittämään valojohtimia jotka saa nyt helposti kuumaliimalla näihin "kattolautoihin" kiinni ja johtimet kulkevat yläkerran takavarastossa sijaitsevaan kytkentäpaikkaansa.
Nyt talo on väliseinien osalta valmis, eikä roikkuvia sähköjohtimia näy missään. Pystytukien pianosaran odottavat enää etuseinien kiinnitystä ja talosta puuttuu vielä katto, mutta nekin alkavat olla kiinnittämistä vaille valmiita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti