Translate

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kokeilutalo 80 saa valot - led teippi on aika kätevä keino

Edellisestä talosta oli jäänyt pari pätkää led-teippiä käyttämättä, joten päätin sitten sijoittaa ne tämän talon valaistukseen. 
Teipin pätkät antavat hyvän tasaisen yleisvalaistuksen talon sisätiloihin. Olin jossain vaiheessa tehnyt talon ulkoseinään myös savuhormin, joka toimi myös kantokahvana, kun taloa halutaan siirtää paikasta toiseen.
Teippiä oli jäänyt sopivasti kaksi pätkää, joista leikkasin talon mittaiset pätkät kumpaankin kerrokseen.
Johdotukseen käytin lattakaapelista leikkaamiani johdinpareja. Näitä lattakaapeleita löytää tietokoneromuista kierrätyskeskuksista tai elektroniikka-alan erikoismyymälöistä. Oman tietokoneen sisältä niitä ei kannata irroitella.
Tein rimoista valmiiksi häikäisysuojat, jotta kirkkaiden ledien valo ei paista suoraa silmille. Samalla liimasin kunnolliset kaksipuoleiset teipit ledteippien kiinnitystä varten, sillä kokemus on osoittanut, että led-teippien alkuperäinen liimaus ei kunnolla pidä, vaan teipit alkavat ajan myötä irrota liimauksistaan.
Teippien päihin liitin virtajohdot juottamalla johtimille varattuihin nastoihinn. Kaikissa teipeissä on katkaisukohdissa tällaiset juotosnastat. Vesitiiviissä teipeissä tosin paksun muovikerroksen alla.
Juotostyön ja teipin kiinnityksen jälkeen häikäisysuojat teippeineen voi liimata kummankin kerroksen kattoon. ja johdin viedään talon taakse kytkettäväksi.
Talon takaseinään olen kiinnittänyt sokeripalan, johon kummastakin led-teipistä ja virtalähteesta tulevat johtimet voi liittää.
Virtalähteeseen menevään johtimeen kannattaa laitta vedonpoisto, jotta virtajohdin ei koskaan pääse irtoamaan liitoksistaan. Tässä tapauksessa riittää paristokotelon johtoon tehty solmu, joka estää irtoamisen pariston vaihdon yhteydessä.
Talon ulkoseinälle rakensin paristokoteloa varten kevyen telineen, johon saa sijoitettua paristokotelon virtakytkimineen. Tässä tapaukset led teipit olivat paristokäyttöisiä, joten koko valaistus toimii tämän paristokotelon varassa. Paristot voi korvata esimerkiksi 5V:n muuntajalla tai USB laturilla, jotka saavat sähkönsä normaalista sähköverkosta. USB - laturin kaytös tä teen vielä jossain vaiheessa yksilöidymmän jutun tälle sivustolle.

Useimmiten led teipit toimivat 12V:n jännitteellä. Tällöin kytkentä on muutoin sama, mutta virtajohdin viedään muuntajalle, joka liitetään sitten normaalisti sähköverkkoon.

Ei kommentteja: