Translate

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Vuorilaudat antavat taloon oikean ulkonäön ja ovia pääsee vihdoin sovittamaan paikoilleen

Ovien valmistukseen vierähti aikaa sillä tässä vaiheessa vielä maalasin kaikki ovien kehykset ja ulko-oven sekä lakkasin sisäoviksi valitut vaneeriset laakaovet. Maalien kuivuminen vie aina aikaa, mutta nyt pääsin jo vihdoin kuistin osalta näkemään talon lopullista ilmettä.
Vasta vuorilaudat ikkunoissa ja ovissa alkavat paljastaa, miltä talo tulee valmiina näyttämään, vaikka kuistin katto on vielä maalamatta.
Tätä ennen olin lakannut kaikki vaneeriovet ja saranoin ne kehyksiinsä 1mm:n paksuisilla pyöreillä nauloilla. Kukin ovi kannattaa saranoida omiin kehyksiinsä yksilöllisesti jotta voi varmistua siitä että ne varmasti myös aukeavat. 
Pieniä mittavirheitä saattaa syntyä ja ovia voi joutua sovittamaan kehyksiinsä. Paksuissa ovissa saranapuolen kulmia kannattaa pyöristää viilalla tai karkealla hiekkapaperilla, jota ovi mahtuu kunnolla kääntymään kehyksessään.

Ulko-ovi on myös vaneeria, mutta siihen on tehty ikkuna-aukko, johon on sovitettu lasi 3mm:n plexistä leikattuna. Ulko-oven kahva on tehty naulasta vääntämällä.
Ulko-oven kehyksineen voi nyt liimata paikoilleen ja kiinnittää samalla ulos tulevat vuorilaudat paikoilleen.

Seuraavana onkin sitten vuorossa sisäseinät. Ovia tein hieman urakalla, toivottavasti riittävän määrän, sillä en laskenut ovien määrää tein vain arviolta 8kpl kehystettyjä sisäovia joiden toivon riittävän.






1 kommentti:

Paivinblogi kirjoitti...

Kuisti näyttää oikein hyvältä!