Translate

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Talo 72, pikkumökki alkaa jo näyttää talolta

Tämä pikkutalo toimii harjoituskappaleena, jonka tuloksia voin sitten hyödyntää mahdollisissa tulevissa taloissani.
Usein olen kiinnittänyt seinäkappaleet ruuvamalla koko seinän kokoiset kappaleet talon runkorimoitukseen. Tällä kertaa tein ainoastaan rimojen väliin sopivat kappaleet, jotka on liimattu runkorimoihin kiinni.
Seinäkappaleet on maalattu mökistä erillään, jolloin valmiiksi valkoisiksi maalatut runkorimat eivät tuhriinnu talon maalauksen yhteydessä. Ennen seinien kiinnittämistä voi kaikki seinät myös tapetoida, sillä irtoseinäkappaleiden tapetointi on huomattavasti helpompaa kuin valmiin talon sisällä. Tässä talossa seiniä ei voi enää jälkeenpain irroittaa, sillä ne on liimattu tukevasti runkorimoitukseen kiinni.
Ainoastaan etuseinä jää irroitettavaksi. Olin alunperin ajatellut saranoida seinän aukeavaksi, mutta nyt sainkin yhtäkkiä ajatuksen kokeilla tässä talossa magneetilla kiinnittyvää etuseinää. Se voi käytännössä olla kätevämpi kuin paljon tilaa vievä saranoilla aukeava seinä. Jos tämä kokeilu onnistuu hyvin kokeilen samaa myös joissakin seuraavissa taloissani.
Etuseinään tulee vielä kiinnitettäväksi pieni kuisti, joka aukeaa seinänän mukana.
Samalla kun liimapullo oli esillä uskalsin nyt kiinnittää työn alla olevan rintamamiestalon portaikon lopullisesti paikoilleen. Talon alla kiemurtelee portaikkoon kiinnitetyn led valon sähköjohto, joka on vielä kytkettävä muuntajaan muiden valojen yhteyteen. Nämä johtojen pujotukset jäävät helposti huomaamatta ja niiden kanssa kannattaa olla tosi tarkkana kun talon osasia liimataan kiinni.
Tällä viikolla piti keskittyä vain kesäisiin askareisiin. Kuva Iso-Hiiden mansikkatilalta Janakkalasta. Lapsenlapset ovat myös tulossa kesän viettoon luoksemme ja muuta puuhaa on varmasti tiedossa koko ensiviikoksi. Magneettikiinnityksen kokeilu painoi sen verran kuitenkin mielessä, että sitä on nyt pakko päästä kokeilemaan myös käytännössä.

1 kommentti:

Leilukka kirjoitti...

mielenkiintoinen tuo magneettisysteemi. Laittelehan kuvia kun se vaihe menossa