Translate

maanantai 22. helmikuuta 2016

Tulisijat on tehty - talon 65 kokoonpano voi jatkua

Nyt seuraavana vaiheena talossa on seinien viimeistely sekä kiinteiden ulko- ja väliseinien kiinnitys paikoilleen. Aloitin valmistelut maalamalla riittävän määrän ikkunanpuitelevyisiksi sahattuja rimoja valkoiseksi.
Näistä sain helposti leikattua kuhunkin ikkunaan sopivat puitelaudat, jotka peittävät ikkuna-aukon sisäpinnan lopullisesti.
Olin ehtinyt jo liimata muutaman seinän paikoilleen joten talo piti muutaman kerran kaataa jotta laudat pysyvät kuivumisen ajan paikoillaa.
Vielä irrallaan oleviin seiniin puitteiden liimaus oli huomattavasti helpompaa.
Pienillä puristimilla sai puitteet kiinni myös silloin kun seinät olivat jo kiinteästi paikoillaan. Olin suotta liimannut väliseinät hieman liian aikaisin paikoilleen.
Puitteiden liimaus kannattaa jättää mahdollisimman myöhäiseen vaiheeseen ja liimata esimerkiksi ovet puitteineen paikoilleen vasta kun talon seinäpinnat on tapetoitu tai, niinkuin tässä tapauksessa maalattu. Näin tapettien leikkausreiunat ja aukkojen epätasaisuudet jäävät vuorilautojen alle piiloon. Kaikissa valmisovissa ja ikkunoissa myös sisäpuitteet kuuluvat toimitukseen, joten työtapa on aivan samanlainen kuin tässäkin talossa ja ovien ikkunoiden sekä puitteiden maalaus kannattaa tehdä ennen kiinnittämistä.
Nyt talo alkaa jo näyttää suhteellisen valmiilta. Tässä tapauksessa tosin kaikki alakerran näkyvät seinät tulee vielä saranoida. Lisäksi talon sisäänkäynnin eteen tulee kuisti, joka on vielä rakennettava samoin kuin sokkeli ja talon katto, joten puuhaa vielä riittää tämänkin talon ympärillä.

2 kommenttia:

Paivinblogi kirjoitti...

Tästä talosta tulee aivan ihana! Tuo punainen värikin on just oikea tämän tyyppiseen taloon.

Jorma kirjoitti...

Kiitos Päivi. Väri on tilaajan määrittelemä, mutta minustakin sopii kuin nenä päähän.