Translate

perjantai 31. toukokuuta 2013

Valot uudella tekniikalla, LED valonauhan käyttö nukketaloissa

Minulla on jo jonkin aikaa ollut haaveena toteuttaa nukketalon valot led valonauhan avulla. Niitä on ollut markkinoilla jo jonkin aikaa. Toteutettuani kahteen 1:1 keittiööni keittiökaapistojen työpöytävalaistuksen näillä nauhoilla, olen vain odottanut, että vastaan tulisi sopiva kohde, johon voisin näitä kokeilla nukketalokäyttöön. Omaa taloa minulla kun ei ole, koska en leiki nukketaloilla. Nyt sellainen on työn alla ja voin toteuttaa haaveeni tästä kokeilusta.

Talo 44 ensimmäisen kerran valaistuna

LED valonauhaa on saatavissa metritavarana joko suoraa 12V:n sähköjärjestelmiin (autot veneet, matkailuvaunut) asennettaviksi tai 12V:n muuntajalla varustettuina asennussarjoina, joissa on muuntaja ja 1-3m valolistaa. Nauhan tuottaman valon värilämpötila kannattaa katsoa tarkkaan joko 3000-4000K tai, lämmin valkoinen jotka tuottavat lähinnä hehkulamppuvaloon verrattavaa kellertävän valkoista valoa. Sinertäviä, 6000K, valkoisia valoja on myös edelleen myynnisssä.

Tällaisen valonauhan käyttö on ainakin teoriassa helppoa, sillä nauhaa voi katkoa miltei millaisiksi pätkiksi tahansa, jotka voi sitten johtimilla liittää toisiinsa. Valonauhoissa on myös valmiina kaksipuoleinen teippi, jolla nauhan voi liimata kiinni kohteeseen. 
12V.n käyttöjännite tekee tällaisesta listasta erinomaisen itseasennustuotteen. Minkäänlaista varaa ei aiheudu asennustöitä tekevälle, pienen jännitteen vuoksi. Lisäksi jännite on sama kuin 1:12 nukketaloihin myytävissä pienoisvalaisimissa, joten myös sellaisia voi tarvittaessa liittää mukaan.

Päätin toteuttaa valaistuksen epäsuorana siten, etteivät kirkkaat ledit lainkaan näkyisi nukketalon edestä katsottaessa tätä varten olin valmistanut L:n mallisia kattoon liimattavia valokouruja jo ennakkoon. Bilteman sytykelastut ovat oivallisia myös tähän käyttöön, mutta mitä tahansa muitakin rimoja voi käyttää.

Liimasin alakattojen takareunaan valokourut, joihin aloin katkoa sopivan mittaisia pätkiä valonauhasta. Näihin valolistoihin on yleensä hyvin selvästi merkitty katkaisukohdat paikkoihin joissa on myös kupariliuskat, joihin jatkojohtimet juotyeaan kiinni, selvästi näkyvissä. Samoin napaisuus on selkeästi merkitty + merkillä vastaavan liuskan vieressä.


Juotin kuhunkin leikattuun pätkään johtimet kiinni ennen kattoon liimaamista. Juotosliuskat olivat tässä tauksessa tosi sitkeän muovin sisällä, jota piti varovasti leikata askarteluveitsellä pois ennen kuin kuparit tulivat kunnolla esille.
Tässä liuskatyypissä myös teippikiinnitys osoittautui lähinnä teoreettiseksi, sillä samalla kun aloin kytkeä johtimia toisiin, alkoivat ensimmäiset liuskat jo tippua liimauksistaan. Tämän ongelman sain ratkaistua liimaamalla teippiliuskat kattokouruihin kuumaliimapistoolilla. Myös joku kaksikomponentti hartsi voisi hyvin toimia tällaisen teippiliimauksen varmistuksena.


Listapätkien väliset yhdysjohtimet kuljetin talon runkorimoja pitkin muuntajaliittimelle, jonka sijoitan tässä talossa parvekkeen alle. Kaikki johtimet jäävät talon takalevyjen alle piiloon.
Jos tällaista valoratkaisua suunnittelee valmiiseen taloon kannattaa jokaisesta yksittäisestä valoliuskasta tulevat johtimet tuoda pienen porattavan reiän kautta talon taakse, missä kaikki johtimet voidaan liittää toisiinsa ja peittää koko asennus esimerkiksi erillisella pahvilla heti, kun kytkentä toimii.

 Valot saavat olla koekäytössä valiseinien rakentelun ajan

Lopputulos oli mielestäni huomattavasti odotuksia parempi. Koko talo on nyt valaistu ja väliseiniä voi vapaasti sovitella paikoilleen. Niitä voi tarvittaessa myös jlkeenpäin irroitellaja siirtää tarvitsematta muuttaa valoratkaisuja. Tällaisen talon kalustaminen on huomattavasti helpompaa kuin talojen, joissa valaisimet jököttävät kiinteissä paikoissaan katossa.

Projekti on edelleen kesken, sillä etuseinät väliseinät ja katto puuttuvat. Joka tapauksessa tämä taloprojekti alkaa olla jo voiton puolella, vaikka vielä jatkuukin.

2 kommenttia:

Madame Lepola kirjoitti...

Hyvä Jorma kun sää kokeilit tuota. Mä olen vasta ajatellut, sillä meillä on keittiössä siis 1:1 keittiössä valonauhat kaappien yläpuolella tuomassa epäsuoraa valoa ja tykkään siitä tosi paljon.

Toi mitä sanoit niiden liimoista, pitää paikkansa myös näissä kalliimmissa nauhoissa eli kyllä ne kannattaakin kiinnittää jollain muulla keinoin, jos meinaa siis et nei ei rupea repsottamaan.

Mitä toi sun valojuttus tuli kustantamaan? Ja mistä hankit tän sarjan?
t utelias Putajasta ;) Jaana

Jorma kirjoitti...

Ostin sarjan PuuIlo Oy:sta, jossa metrin pätkä muuntajineen oli 29.90, tosin se ei riittänyt, kun halusin tehdä kunnolla, joten niitä meni 2 kpl.
Vastaavanlaisia on ollut HongKongissa, Biltemassa,Motonetissa ClaesOhlsonilla ja Tarjoustaloissa. Omiin keittiöihini käytin kalliimpaa n. 40 €/m + muuntaja. Sama liimaongelma sitäkin vaivasi.
Kuumaliima tuntuu pitävän.