Translate

maanantai 6. toukokuuta 2013

Valmistelutyöt jatkuvat

Sain vihdoin hankittua materiaalit seinälevyiksi  ja projekti voi taas jatkua. Ohuen 6mm:n MDF-levyn hankkiminen ainakin täältä Hämeenlinnasta tuntui olevan mahdotonta ja levyjä löytyi Helsingistä Herttoniemen Starkilta, jossa onnneksi sahauspalvelu tekee juuri sen kokoisia levyjä kuin on tarpeen. Suurikokoisten, vähintään 180 x 90 cm kokoisten materiaalilevyjen käsittely kotiolosuhteissa ja kuljetus henkilöautolla alkaa olla melko mahdoton ajatus.
 
Seinälevyt on hankittu

Jos mitat on ennalta suunniteltu tarkoiksi, voi tällaisissa rautakauppojen sahauspisteissä sahauttaa vaikka kaikki taloonsa tarvittavat levyt valmiiksi. Se tietenkin edellyttää kunnollisten rakennekuvien tekemistä, ettei tule sahauksen jälkeen kokoamisvaikeuksia. Itse sahautan vain noin mittoihin ja teen lopullisen viimeistelyn vasta kotona.

Olin jättänyt projektin odottamaan seinälevyjä sillä tekemiani ikkunanpuiteaihioita ei kannattanut työstää ennnenkuin lopullinen seinien paksuus on varmasti selvillä. Nyt saatoin hyvin sahata kaikki tekemäni puiteaihiot tulevan seinävahvuuden mukaan se helpottaa ja nopeuttaa puitteiden valmistamista.

Puitteet voi nyt sahata mittoihinsa


Seinälevyjä odotellessa olin jo ehtinyt miettiä mitä teen parkettilevyjen näkyviin jääville sahausreunoille. Parkettilaudat on tehty kimpilevypohjalle ja etureunaan jää yleensä ponttien poissahaamisen jälkeen näkyviä koloja, jotka tähänastisissa taloissani olin peittänyt puukitillä sekä hionut ja maalannut jälkeenpäin. Se on aika sotkuista puuhaa, joten päätin nyt kokeilla hieman erilaista menetelmää. Liimasin lattialevyjen näkyviin jäävään etupintaan puoliksi sahatut rimat, jotka olin jo etukäteen maalannut valkoisiksi kuten muutkin taloon tulevat runkorimat.
 
 
Rimat kannattaa yleensä maalata jo ennen mittoihin sahaamista

Talon runkorimat ja kattoon tulevat johtokourut kannattaa maalata sopivan tauon tullessa muuhun rakentamiseen. Kaikki nämä ennakkovalmistelut helpottavat talon lopullista kokoamista.

Ei kommentteja: