Tätä se on kun entinen keksijäpelle päästetään talonrakennukseen. Aina välillä kynä vähän lipsahtaa ja pitää kokeilla jotain mitä yhtäkkiä tulee mieleen. Ledien kanssa tulee aina joskus uusia tuotteita vastaan ja niitä on hyvä kokeilla ennenkuin tekee mitään kovin pysyviä ratkaisuja uusien tuotteiden kanssa.
Tähän taloon tulee ulkoseinät 4mm;n MDF- levystä. Löysin tällaista ohuttta MDF levyä Helsingissä käydessäni ja sitä täytyy nyt kokeilla pohjamateriaalina, sillä jossakin edellisessä talossa 3mm:n kovalevy alkoi laudoituspinnoitteen kanssa mennä kieroon.
Talosta oli sen verran alkuperäisiä rakennuspiirustuksia jäljellä, että pääsin tekemään ikkuna-aukot lähes alkuperäisille paikoilleen. Aukot tein hyväksi havaitulla tekniikalla, poralla aukot ikkunoiden kulmiin ja kuviosahalla palat irti.
Koneita ei välttämättä aina tarvita, sillä yksittäisiä aukkoja ohueen levyyn voi tehdä vaikka toisesta päästä teippiin kiedotulla rautasahan terällä. Rautakaupan löytölaarista saattaa löytyä myös kahva rautasahanterää varten.
Koneita ei välttämättä aina tarvita, sillä yksittäisiä aukkoja ohueen levyyn voi tehdä vaikka toisesta päästä teippiin kiedotulla rautasahan terällä. Rautakaupan löytölaarista saattaa löytyä myös kahva rautasahanterää varten.
Melko nopeasti kaikki aukot oli tehty, Portaikon ikkuna-aukkojen kohdalla piti huomioda, että olin aiemmin hieman pienentänyt portaikkoa alkuperäisestä ja piti katsoa että aukot osuvat tässäkin talossa portaikon kohdalle.
Kuisti tästä talosta vielä puuttuu, mutta teen sen vasta lopullisen kokoonpanon yhteydessä. Seuraavana vaiheena lienee pinnoittaa seinät heikkapinnalla, sillä alkuperäinen talo on laudoituksen sijasta pinnoitettu hiekkakivilevyillä.
Pinnoitusta varten kokeilin näitä takkapinnoituksia, jotta pääsin näkemään lopputuloksen. Hiekkapaperipinnoitus onnistui sen verran hyvin, että päätin tassä talossa ottaa riskin ja pinnoittaa kaikki ulkopinnat hiekkapaperiarkeilla.
Kävelyretkelläni kiinnitin huomioni naapurissa olevaan rintamamiestaloon. Onneksi en ottanut ikkunamittoja tästä talosta, sillä siinä on ikkunakauppias selvästi päässyt pilaamaan rintamamiestalon alkuperäisen ilmeen aivan liian suurilla ikkunoilla.
1 kommentti:
Hyvältä näyttää ikkuna-aukot. Naapuritalon ikkunat eivät todellakaan ole ihan sopusoinnussa talon kanssa.
Lähetä kommentti