Kesän sateiset päivät olivat tuottaneet sen verran tulosta askarteluissa että päätimme puolisoni kanssa mennä kokeilemaan onko t'ällaisilla pikkutarvikkeilla kiinnostusta harrastajien piirissä. Ilmoittauduimme Forssan Wanhan ajan lelumarkkinoille, jossa väkimäärä yllätti täysin.
Remu Aaltonen
Paikalla oli yllättäen myös suomalainen rokki-ikoni, Hurricanes yhtyeen solisti ja rumpali, Remu Aaltonen, josta joku ansiokas nukkien tekijä oli tehnyt todella onnistuneita näköisnukkeja. Remu ja nuket vetivät osaltaan kiinnostusta puoleensa mutta muutoinkin talo oli täynnä toinen toistaan taitavampia käsityöntekijoitä sekä kiinnostuneita alan harrastajia.
Osaltaan myös Maria Malmströmin uuden kirjan Nukkekoti Väinölän joulu julkaisu toi väkeä paikalle runsain joukoin.
Osaltaan myös Maria Malmströmin uuden kirjan Nukkekoti Väinölän joulu julkaisu toi väkeä paikalle runsain joukoin.
Kuhinaa riitti koko päivän
Myyntipöytä alkaa jo hieman tyhjentyä
Itse
olin keskittynyt myymään lähinnä, jo aiemmin kesällä, väsäämiäni
nukketalon tulisijoja. Menekki oli yllättävän hyvä. Nukketalot
ilmeisestikin tarvitsevat myös lämmitystä.
Edellinen viikko oli kulunut vanhemman poikani lasten kanssa erilaisten puuhien parissa. Näistä ehkä jännittävin oli Ahveniston uuden seikkailuradan kokeilu. Siinä sivussa lapset saivat koiramme tekemään temppuja, joita nuorempi, Joppe, ei aiemmin ollut edes päässyt kokeilemaan.
Joppe 5kk harjoittelee hyppäämistä esteiden yli
Viikon lopussa lasten poikani lasten isä tuli hakemaan lapsia kotiin ja kävi samalla juoksemassa Hämeenlinnan "Sibelius 150v" juhlamaratonin puolikkaan ja pokkasi samalla tuliaisiksi kotiin oman sarjansa pronssimitalin. Ei luulisi, että isoisälle on aikoinaan uhattu antaa urheilusta ja voimistelusta ehdot Hämeenlinnan Lyseon lukiossa.
Onnelliset mitalistit palkintopalllilla
Tapahtumarikkaan viikon jälkeen nyt on ehkä jo eläkeläisten aika palata arkeen ja levätä keräämään voimia syksyn tapahtumia varten. Tänään aurinko on jo pilkahtanut sen verran että on toiveita sateiden jälkeisestä kesäpäivästa. Koneet ja askartelut saavat nyt hieman jäädä taustalle ja nautitaan kesästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti