80000 katsojan raja meni rikki blogissani, jota yllätten seurataan ympäri maapalloa. Katsojia on noin 80 eri maasta, joista tietenkin Suomi kärjessä ja hyvinä kakkosina USA ja Venäjä. Kaukaisimmat katsojat ovat olleet Australiasta, Uusiseelannista, Filippiineiltä sekä Etelä-Amerikan valtioista. Internet on näköjään aika ihmeellinen yhdistäjä myös tällaisen pienen harrastusalueen ihmisille.
Kesäinen tulisijaprojektini alkaa olla loppusuoralla
Puitakin on jo kahdessa eri mittakaavassa 1:12 ja 1:18
Puitakin on jo kahdessa eri mittakaavassa 1:12 ja 1:18
Tässä vaiheessa lienee paikallaan kiittää kaikkia katsojia mielenkiinnosta ja hyvistä uusista ideoista tähän harrastukseen liittyen. Nyt alkaa olla aika laittaa työkalut hetkeksi sivuun ja alkaa keskittyä oman pihapiirin kunnostukseen. Alkukesän sateet ovat hyvin estäneet pihapiirissä touhuamisen, mutta kaikesta huolimatta kukat näyttävät sopeutuvan luonnon olosuhteisiin.
Ilman omia lastenlapseia ja tätä laajaa harrastuspiiria olisin tuskin koskaan aloittanut nukketaloharrastusta sillä omat lapseni ovat poikia enkä ikipäivänä kuvitellut, että elektrikkainsinöörin eläkepäivät täyttyvät nukketalojen rakentelusta. Tästä saan kiittää radioamatööriystävääni, joka antoi ensimmäiset ledit kouraani joskus 2000- luvun alussa. Tämä johti lopulta rakennuskierteeseen, jossa on tehty taloja niin tytöille pojille kuin aikuisillekin. Tähän mennessä olen tehnyt taloja noin 60 kpl. Tämän lisäski on lukuisia erilaisia modifiointeja joita en ole laskenut mukaan tähän talojeni kokonaismäärään.
Talo n:o 59 Pojanpoikieni Santeri ja Eliaksen parkkitalo
Talo no 60 Kukkula valmiina
Tässä vaiheessa kiitän vielä kaikki palstani seuraajia hyvästä ja antoisasta yhteistyöstä sekä toivotan hyvä kesää ja rattoisia kesäpäiviä kaikille.
HYVÄÄ KESÄÄ !
2 kommenttia:
Kiitos ja oikein hyvää kesää myös sinne koko perheelle! En yhtään ihmettele blogisi saamaa suurta suosiota, on nämä niin hienoja projekteja sinulla olleet. Kiva oli myös löytää vanha työkaveri näistä piireistä :)
Raija
Kiitos Raija, hienoista en tiedä, mutta hauskoja. Saa aina kehitellä jotain uutta ja aina muutaman epäonnistumisen kautta. Ei tahdo aina nakkisormet taipua tällaisiin pikkuisiin juttuihin. Vanhojen kavereiden löytäminen on aina kivaa ja netti tuntuu tässäkin suhteessa toimivan hyvin. Se maikkarilaisten foorumi on ollut tosi hieno idea, kiitos Matin ja Hessun. Tapaillaan ainakin täällä nettipalstoilla.
Lähetä kommentti