Translate

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Talo 59 etenee aikataulussaan - pieniä muutoksia tulee vastaan

Tämä talo etenee suhteellisen ripeästi sillä olin jo valmistellut taloa sen edellisen rinnalla. Nyt sitten kokoamisvaiheessa huomasin että ihan niin vauhdilla ei taloa kannata lähteä rakentamaan. Olin rikkonut omaa perusohjettani, että aukkoja ei kannata tehdä ennenkuin perushuonekalut ja portaikot on kokeiltu suunnilleen paikoilleen.

Portaikko osuu ikkuna-aukkoon
Otin vauhdissa mukaan taloon portaikon jonka olin tehnyt kokeillessani miten takan ja portaikon saa tilan säästämiseksi integroitua toisiinsa. Nyt tämä portaikko osui sitten suoraa ikkuna-aukon kohdalle. Jos aukko olisi ollut vain sentin pari eri paikassa, olisi tätä ongelmalta vältytty. No olen nähnyt 1:1 taloissakin vähän vastaavan laisia kömmähdyksiä, joten istutan sen nyt siihen.

Korjaamon ikkunasta tuli tarjoilutiski

Ehkä vielä suurempi hämmästys tuli siitä, että olin innoissani aukottanut myös korjaamon ja alakerran huoneen välisen seinän. Talo kootessani tämä auheutti hetken miettimisen sillä olin kyllä alunperin suunnitellut vessan juuri tähän kohtaan. En halunnut enää tapetoidussa talossa lähteä paikkailemaan aukkojen, joten piti keksiä jotain muuta. Tästä tulee nyt sitten tarjoilupiste sinne korjaamon puolelle. Ainoa haitta tästä ikkunasta on, että korjaamon hitsausvalo joskus välkkyy talon sisätiloihin asti.
Parvekkeen ovi
Talon maalien kuivuessa olin jo väsäillyt ikkunapuitteita puolikkaiksi sahatuista biltema rimoista. sekä valmistanut parvekkeelle menevän oven samoista rimoista.
Ovi on saranoitu pistämällä naulat kehyksen läpi oveen 
(reikä kannattaa porata ennakkoon, ettei kehys eikä ovi halkea)

Korjaamopukin olin tehnyt samaan aikaan sen edellisen talon kanssa ja pesupaikasta tulee myös samanlainen. Ainoana erona oikeastaan se että nyt tein harjojen akselit 4 mm:n kierretangosta kukkakeppien sijaan.

Pystyharjat tuetaan korjaamon tulevaan välikattoon

Tässä matkan varrella törmäsin ilmiöön, joka tuli vastaan jo edellisen talon kanssa. Materiaaleina käyttämäni keittiökaappien taustakovalevy sekä MDF kattolevyt on valkoiselta pinnaltaan käsitelty likaa hylkiviksi ja yllättäen puuliima ei pysykään siinä kiinni. Edellisessa talossa kiinnitin putoilevat tukirimat ruuveilla sen kummemmin miettimättä ongelmaa. Tässä talossa törmäsin ongelmaan uudelleen, kun korjaamon välikaton tukirimat sovitusvaiheessa putosivat irti seinistä.

Välikatto tässä talossa tulee asettunaam seinälevyjen päälle, joilloin tukirimoja ei tarvitse kiinnittää seiniin, joissa ne eivät pysy pelkällä liimalla.


Talon lautalattiat onnistuivat mielestäni melko mukavasti bambumatoista, jotka vielä lakkasin Tikkurilan vesiliukoisella "Kiva" kalustelakalla. Kuvissa alakerran ja yläkerran lattiat, joista tummempi on tehty pöytätabletista ja toinen metritavarana saatavasta bambumatosta.

Seuraavana onkin sitten jo sähkötyöt, ne vain hieman viivästyivät kun huomasin käyttäneeni kaikki ohuet johtoni ja sokeripalat edelliseen taloon. En pääse töihin ennenkuin on vierailtu ainakin yhdessä tarvikekaupassa. Tässä kohtaa kiitän onneani etten enää asu Helsingissä jossa kaikki tämän tyyppiset liikkeet on ripoteltu pitkin kehäkolmosta Vantaan ja Espoon puolelle. Siellä tarvikehankitoihin meni monasti koko päivä. Täällä kaiken tarpeellisen saa tunnissa parissa ja huomattavasti vähemmillä ajokilometreillä..

1 kommentti:

Merja kirjoitti...

Hieno korjaamo/pesula. Mainio idea nuo pesuharjat!