Translate

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

TALO 44, vihdoinkin valmiina

Talon rakennukseen tuli pieni viive, kun vasta viimehetkellä huomattiin että kaikki väliovet puuttuivat. Sinänsä melko pieni homma, mutta liimojen ja maalien kuivumisen odotteluissa menee aina aikaa. 

Talo 44 valmiina, odottamassa paketointia

Tämä oviprojekti piti aloittaa aivan alusta, sillä kaikki ennelta tehdyt puiteaihiot olivat jo menneet ulkoikkunoihin ja oviin eli ei muuta kuin uusia puitteita tekemään. Tässä nyt samalla kertauksena tosi yksinkertaisten ovien valmistus. Puitteet tein kuten jo aiemminkin näistä valmiista rimoista. Ovet leikkasin MDF- levysta ja täällä sisätiloissa sekä povet että puitteet maalattiin valkoisiksi. Sarana taas tämä yksinkertainen ja turvalliseksi koettu naulasarana. Ovi kiinnitetään kehykseen sekä ylä että alareunastaan riittävän ohuella ja pitkällä naulalla. Naulaa varten pitää sekä kehykseen että oveen porata reikä. Naulaamalla ovi yleensä halkeaa olkoon se sitten MDF-levyä tai vaneria. Näissä kuvissa tekemäni oven kehykset ovat hieman liian ylipitkiä sillä sahasin ne kynnyksen kohdalta lopullisiin mittoihin vasta saranoinnin jälkeen. Oven kahvaksi löysin pienet naulat, jotka vain käänsin oven toiselta puolen kahvaksi ja katkaisin terävän naulanpään poikki.

Ovien valmistuttua ne vain liimattiin kehyksineen aukkoihinsa ja sisäpuitteet toiselle puolelle

Valmiissa talossa piti hieman myös kokeilla valmistamieni keittiökalusteiden istuvuutta vasemmalla perinteinen tupakeittiö ja oikealla kokeilu jonka olen tehnyt PC:llä piirtämällä ja laminoimalla printin muovin sisään. Tämän keittiösetin olen sitten vain liimannut puupalikoiden päälle. Myös kontaktimuovia voi kokeilla tällaisten printtien kiinnittämiseen. Taloon näköjään sopii vaikka kaksi keittiötä ja tilaa vielä jääkin.

Talon kaikki portaikot on tehty 50 mm:n polystyreenilevystä sahaamalla. Siitä tarkemmin aiemmilla sivuillani.

Nyt sitten huilitauko ja kesäloman viettoon. 

4 kommenttia:

Taina kirjoitti...

Upeaa työtä !!

Eija kirjoitti...

Hieno talo, minne matka sitten lieneekään, onnellinen on uusi halitija!

Maikki kirjoitti...

Mahtava! Kyllä on todellakin loma ansaittu!

Jorma kirjoitti...

Kiitokset Taina, Eija ja Maikki. Oli se myöskin suurin talo, jonka olen tehnyt. Tämän suurempia ei kotinurkissa enää mahdu kokoamaan.
Lopputulos oli aikalailla haluamani kaltainen.