Puolijohteiden keksiminen on aiheuttanut monta mullistusta nykykyhistorian aikana. Ensin tulivat transitorit ja mahdollistivivat radioiden valmistamisen kannettaviksi, joka mökin, tarvikkeiksi.
Puolijohteiden avulla voitiin kehittää myös tietokoneita siten, että niistä on tullut joka kodin työkaluja.
Ilman puolijohdeteknologiaa tietokoneet ja digikamerat olisivat jääneet syntymättä.
Nyt tietokoneet ja kännykät ovat jo yhdistyneet älypuhelimiksi ja kodin valaistus alkaa kehittyä myös puolijohdeteknologian ehdoilla.
Itse ajauduin tähän nukketaloharrastukseen LED valojen ansiosta ja tästä syystä olenkin tehnyt nukketaloja ainoastaan tutkiakseni samalla kunkin hetken LED teknologian antamia mahdollisuuksia.
Esimerkki nukketalon LED valoista
Kaikissa nukketaloissani olen tukeutunut LED tekniikkaan, vaikka tästä syystä olenkin joutunut rakentamaan valaisimet itse yrityksen ja erehdyksen kautta, ja joutunut harjoittelemaan kaikenlaisia uusia asioita, tällä miniatyyritekniikan alueella.
Tulevaisuus kaikessa valaistuksessa näyttää tällä hetkellä tukeutuvan LED teknologiaan sillä valoteho hehkulamppuihin verraten on saavutettavissa noin 10%:n sähköteholla verrattuna vastaavan tehoisiin sähkölamppuihin ja polttoikä kaikilla LED valaisimilla on kymmeniä tuhansia tunteja verrattuna vanhojen "edison" hehkulamppujen muutamaan tuhanteen tuntiin. Jopa autojen ajovaloja ollaan korvaamassa LED polttimoilla, mikä on hyvä osoitus LED teknologian kehittymisestä. "Edison teki osansa ja nyt on uusien tuulien aika."
Nukketalokäytössä LED valot ovat käytännössä ikuisia, ei enää koskaan tarvitse lähteä etsimään, mistä saisi pienoispolttimoita. Omien lastenlapsieni talot ovat kaikki edelleen toiminnassa, vaikka niitä on rakenneltu aina vuodesta 2003 lähtien.
EU-säädökset ovat hieman etuajassa kotitalousvalaisimien osalta,sillä valaisinten osalta kehitystyö on vielä pahasti kesken. LED tekniikan edelleen kehittyessä kaikki nukketaloratkaisutkin pystytään jatkossa toteuttamaan LED-tekniikan ansiosta paristokäyttöisinä.
Seuraavaksi lähden katsomaan miten niitä LED valoja saa tehtyä uuteen tai olemassa olevaan taloon. Palaillaan aiheeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti