Löysin pari hauskaa videota aiheesta ja päätin laittaa linkit myös näille sivuille. Ensimmäinen video on todellinen taidonnäyte siitä mitä vannesahalla voi parhaimmillaan saada aikaiseksi.
Bandsaw Magic
Itse en moista lähtisi kokeilemaan, enkä suosittele muillekaan . Tiedän kokemuksesta että tällainen kappaleiden kääntäminen vannesahassa saa ainoastaan terät katkeamaan. Täytyy vain nostaa kaverille hattua. Sahassa näyttää olevan todella ohut ja ilmeisestikin jokin kallis erikoisterä, joka kestää tällaista käsittelyä. Ja tietenkin osaamisenkin täytyy olla hanskassa.
Seuraava on sitten sellainen, jota en ainakaan suosittele kenellekään.
A home made mini bandsaw
Kaveri on onnistunut itse rakentamaan pikkuvannesahan puupalikoista ja sähkömoottorista. Tällaisen teränpyörityslaitteen pystyy kyllä tekemaan, jos vain on aikaa ja hieman luovuutta mukana. Kyseisessä laitteessa ei ole minkäänlaisia teräsuojuksia eikä siitä myöskään tiedä minne terä katketessaan lähtee. Kun pitää mielessään, että lihakauppiaat käyttävät vannesahaa kyljysten leikkaamiseen ja luiden katkaisuun, ei tee mieli laittaa sormiaan kovin lähelle moista laitetta. Tarina ei kerro onko pojalla vielä sormet tallella
Asiallisia pikkuvannesahoja saa jopa alle 100€, joka on varmasti huomattavan paljon vähemmän kuin menetettyjen sormien hinta. En suosittele missään tilanteissa omatekoisten sähkötyökalujen valmistamista, kun niitä saa kaupoistakin ja osaavia puuseppiä on varmasti joka paikkakunnalla.
Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaikka kädentaitajia luullaan olevammekin.
2 kommenttia:
Herranjestas tuota ekaa kaveria! Minäkin tahdon terän jolla voi tehdä U-käännöksiä! Isopapan vanhalla vannesahalla ei paljon juhlita, mutta eipähän tarvi käsipelillä jauhaa kappaleita. Ja saa sillä pikkukaaren tehtyä kun oikein hitaasti ottaa :D
Eiks ole hurjan näköistä touhua
Lähetä kommentti