Koitan hieman järjestellä kuviani ja oheinen sattui käsiini. Wetterhoffin myyjäisiin viime jouluksi rakentelin muutaman takan, jotka ovat ehkä hieman eri mallisia, kuin aiemmin tällä sivustolla esiintyneet, joten tässä muillekin tiedoksi.
Takkoja ja mummo pöytänsä ääressä
Suurin osa takoista on tehty polystyreeni-, routaeristyslevyistä, joissa takkatulena on vilkkuva LED teekynttilä. Takat toimivat itsenäisesti kynttilän oman pariston voimalla ja niitä on helppo siirrellä huoneesta toiseen. Kiinteän takan olen sijoittanyt taustalla näkyvään portaikkoon. Muutoinkin, jos takka tulee kiinteäksi kalusteeksi, kytken sen yleensä talon sähköjärjestelmään, jolloin takka palaa yhdessä muiden valojen kanssa. Kiinteät asennukset tosin sitten sitovat myös takkakalusteen paikoilleen.
WC-paperirulla, siellä kuvan taustalla, odottaa muuntumistaan pönttöuuniksi. Niitä olen myös rakennellut muutaman sijoittamalla LED kynttilän sinne tulipesään.
Etualalla on pari pihagrilliä, jotka on tehty printteripaketin pehmustemuovista. Puutyöt näissä ovat tosi helppoja sillä takkapuut syntyvät helposti muutamasta risusta.
Enimmäkseen näissä hommissa kai tarvitaan kärsivällisyyttä,
ettei luovuta kesken keikan
2 kommenttia:
Hyvännäköisiä takkoja! :)
Kiitos, en näköjään aikoinaan huomannut kommenttiasi,kun vasta aloitin tätä bloggeria. Nyt niitä on tehty lisää ja niitä saa esim facebokin nukkekotikirppikseltä.http://www.facebook.com/photo.php?fbid=376533012417464&set=oa.432854460090141&type=1&theater
Lähetä kommentti