Translate

perjantai 30. elokuuta 2019

Talo no 91 nousee harjakorkeuteensa

Olen nykyisin lähes kaikissa taloissani käyttänyt rakennetta, missä talon runko on itse kantava, eli talo pysyy pystyssä ilman seiniä. Tällainen rakenne helpottaa humattavasti rakentamista, koska seiniä voi sovitella talorunkoon paikoilleen ja kaikki sähkötöiden johdotukset voi tehdä helposti avoimessa rakenteessa.

Tässä talorunko on ensimmäisen kerran pystyssä. Talosta tulee melko suurikokoinen tässä mittakaavassa. Rungon mitat ovat 54x60cm ja korkeus noin 52 cm. Kuvasta näkyy hyvin, että talo pysyy pystyssä vaikka vain kulmissa olevat runkorimat on liimattu paikoilleen.

Nykyisin olen listoittanut lattialevyt reunoistaan, sillä näin saa huomattavasti siistimmän lopputuloksen kuin kittaamalla parkettilevyjen sahausreunoja puukitillä. Kitin hiomisesta syntyy myös pölyä huomattavan paljon.

Talon alle teen rimoista pienen sokkelin. Tarkoituksena on sijoittaa led muuntaja ja johdotukset tänne talon alle, missä niitä pääsee myös myöhemmin muuttamaan ja lisäämään valoja tarvittaessa.

Talon runkorimoina käytän 15x15mm:n mäntyrimaa, jota saa lähes kaikista rautakaupoista standarditavarana. Rimoihin porataan 6mm:n reiät puutappiliitoksia varten.

Runkorimat on helppo kiinnittää pohjalevyyn porattuihin reikiin ja talon runko alkaa hyvin nopeasti hahmottua.
Välikaton kiinnitän paikoilleen runkoriman kulmista ja välikattoon on sahattu kulmiin riman tarvitsemat kolot, jolloin kiinnityksestä tulee siisti. Kattotuolit kiinnittyvät liimaamalla runkorimojen päihin.

Kattotuolit on tehty samasta 15x15 mm:n rimasta kuin muukin talon runko. Kattokaltevuudeksi valitsin tässä tapauksessa 30 astetta, joka on ehkä hieman loivempi kuin rintamamiestaloissa yleensä. Näin yläkerrasta ei kuitenkaan tule liian korkeata. Nihin nukketaloihin kun ei kuitenkaan tarvitse lisätä lämpöeristeiä sinne katon alle.

Seuraavana onkin sitten vuorossa jo sähkötyöt.

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Kaunis kiitos kun jaat arvokasta hiljaista tietoa ja hyväksi havaitsemiasi käytännön vinkkejä harrastajille. Talon rakentamisen jälki näyttää erittäin hyvältä!

Jorma kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Tässä on hieman taidot karttuneet näitä rakennellessa. Samoja virheitä ei kannata tehdä montaa kertaa.