Translate

tiistai 20. elokuuta 2019

Talo no 91 - Rintamamiestaloprojekti on käynnistynyt

Jo edellisten projektien aikana lähdin valmistelemaan seuraavaa taloprojektiani. Nyt on vaihteeksi kyseessä Rintamamiestalo mittakaavaan M 1:12, joka lienee yleisin nukketalomittakaava, johon myös löytyy runsaasti kalusteita.

Tästä talosta on onneksi runsaasti valokuvia joiden perusteella taloa on helppo hahmottaa.

Varsinaisia rakennekuvia talosta ei ole käytettävissä, mutta sain käyttööni luonnoksen, josta selviää että talo on tyypillinen rintamamiestalo, jossa lakerran huoneet on rakennettu keskusmuurin ympärille. Kuisti on selvästi useimpia rintamamiestaloja suurempi lasitettu kuisti.

Sain helposti hahmoteltua työpiirustuksen jonka pohjalta taloa lähdetään rakentamaan. Talosta tulee suhteellisen suuri noin 60x70 cm:n kokoinen, joka kannattaa aina ottaa huomioon näitä rintamamiestaloja tehdessä. Huonejärjestys aiheuttaa sen että vähintään 3 seinää on tehtävä jollain tavoin avattaviksi, jotta taloa pääsee kalustamaan.

Tässä talossa tein päätöksen lähte rakentamaan taloa hieman eri järjestyksessä kuin aiemmin. Aloitin aikaavievistä pikkutarvikkeista, kuten ovet ja ikkunat. Teen kaikki pienet osat ensinnä valmiiksi, jotta asuntomme ei olisi koko ajan yhtä suurta rakennustyömaata.

Suurikokoinen talo ei edes mahdu tähän työpöydälleni. Aloitin talonteon ikkunoista ovista ja tulisijoista, jotka vievät hieman vähemmän tilaa. Kuvassa tolon tukirakenteiksi tulevat 15x15mm:n mäntyrimat täyttävät kuistin nurkkaa jo riittävästi.
Luulen että monille, jotka joutuvat tekemään taloja tavallisissa huonetiloissa, tämä järjestys saattaa olla mukavampi kuin talon rungosta aloittaminen. Aion ainakin kokeilla onko näin päin helpompaa.
Kerron sitten seuraavaksi näiden pikkuosien tekemisestä.



Ei kommentteja: