Ikkunakehyksia voi tehdä joko ennalta valmiiksi tai yrittää sovittaa jälkeenpäin jo tehtyihin aukkoihin. Olen huomannut helpommaksi tehdä ensin puitteet ja vasta sitten niihin sopivat aukot levyihin. Näin välttyy liialta sovitustyöltä ikkunoita asennettaessa.
Rintamamiestaloissa ikkunat ovat talotyypin samanlaisuudesta huolimatta usein hyvin yksilöllisiä, johtuen rakentajansa mielihaluista ja ehkä vielä enemmän materiaalien saatavuudesta sotien jälkeen. Vanhoja valokuvia kannattaa käyttää mallina, ellei mittapiirroskuvia ole käytettävissä. Huomasin kuvasta samoinkuin katselemalla lähiympäristöstäni löytyviä rintamamiestaloja, että näissä betonipintaisissa taloissa ei ole ulkopuolisia vuorilautoja ikkunoissa lainkaan. Se tulee vaatimaan entistä enemmän tarkkuuttaa aukkojen sahaamisessa.
Näissä kummassakin työn alla olevassa talossa tulevat ulkoseinät olemaan
3mm:n kovalevyä ja päätin tehdä ikkunakehykset saman vahvuisista
biltema rimoista, joita minulla vielä sattuu olemaan käytössäni. Rimat saa helposti kavennettua sopiviksi minisirkkelillä.
Sitten vaan sovittelemaan rimanpätkiä ikkunapuitteiksi. Liimausalustaksi kannattaa valita pinta johon liimaus ei tartu kiinni. Vesivaneeri tai askartelumuovialusta ovat hyviä, sillä niihin puuliima ei ota kiinni ja valmiit puitteet on helppo irroittaa alustastaan.
Tässä talossa oli kolmenlaisia ikkunoita ja tässä sisäpuitteet ovat kuivumassa liimauksissaan.
Valmiita puitteita kannattaa sovittaa seinälevyjen päälle ja varmistaa niiden oikea koko ja paikka ennen aukkojen leikkaamista seinälevyihin.
Tässä tapauksessa sovitystyö kannatti, sillä huomasin etten ollut tehnyt kuistin ikkunoita lainkaan ja äkkiä piti vielä saada kaksi ikkunakehystä lisää.
Samalla kun ikkunatyömaa oli levällään päätin tehdä myös mansarditalon ikkunat. Siihen taloon valittiin tällaiset 6-ruutuiset pystyikkunat, jotka ovat melko yleisiä vanhoissa suomalaisissa puutaloissa. Tulevan saunan ikkuna tehtiin hieman pienemmäksi.
Seuraavana onkin sitten vuorossa seinälevyjen aukotus. Siinä voi joskus tulla yllätyksiä, jos tekee aukon väärään paikkaan tai jos saha sattuu pahasti lipsahtamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti