Translate

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Talo 73 - Alakerran valaisimet tulevat paikoilleen

Tässä talossa kokeilen hieman erilaista valaistusta, kuin aikaisemmissa, sillä talon tuleva haltija oli jo itse tehnyt ennalta valaisimia, joissa valolähteenä on pini valosarjasta irroitettu led-lamppu. Johdotuksen olin ajatellut tehdä välikaton päällä ja peittää sen sitten yläkerran lattiaan asennettavalla pinnoitteella.
Valaisimet piti vaan saada roikkumaan välikatosta johtojensa varassa.
Tätä ennen olin jo piirtänyt alakerran huoneiden ja valaisinten paikat yläkerran lattiaan, johon oli nut helppo porata reikiä valaisinjohtimia varten.
Kaikki valaisinjohtimet tuodaan yläkertaan, jonne alun perin olin ajatellut vielä kaivertaa pinet johdinurat kutakin valaisinjohtoa varten. Tätä työtä varten olin jo ostanut valmiiksi pikkuisen Dremelin, mutta tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin.
Muistin että joissakin nukketalon sähkökytkennöissä oli käytetty kupariteippiä. Itse olin aikoinaan harrastanut Tiffanylasitöitä joissa tällaista teippiä käytetään. Tiffanyliikkeitä on vaikea löytää, mutta "kupariteippi" hakusanalla netistä alkoi löytyä teippejä.

Monet kupariteipit oli tarkoitettu etanasuojaksi puutarhoihin. Näitäkin varmasti voi hyvin käyttää myös johdotuksiin. Etanateipit ovat kuitenkin sen verran leveitä, että niitä joutuu leikkaamaan kapeammiksi jotta ne soveltusivat kunnolla sähköjohdotuksiin. Tiffany lasiliikkeistä löytyy kapeampia teippejä valmiina




Itse päädyin tällaiseen teippiin, jota löytyi kovin erikoisen nimisestä myyntipaikasta Kuopiosta www.ihmevekotin.fi


Teippi oli sellaisenaan riittävän kapeata (6mm) ja sillä oli helppo johdottaa valaisimet vetämällä teippiä valaisinpisteesta toiseen sitten, että niihin on helppo juottaa valasinjohtimet kiinni. Valaisimia on myös helppo jälkeenpäin lisätä poraamalla vain uusi reikä valaisinta ja johtimia varten välikattoon.




2 kommenttia:

Paivinblogi kirjoitti...

Tämähän on mielenkiintoista :)

Jorma kirjoitti...

Ajattelin jättää ojankaivuutyöt väliin, sillä nain tulee varmaankin paljon siistimpi ratkaisu, johon on helppo lisätä valaisimia myös myöhemmin.