Translate

perjantai 12. syyskuuta 2014

Nopeasti kyhätty työhuoneen valaisin

Pyörittelin hankkimaani mallipaneelia käsissäni ja aika nopeasti huomasin, että ainoa järkevä käyttö tälle kokeilulevylle on asentaa se jonnekin valasimeksi. Oman työhuoneeni kattoplafondissa näitti juuri tuleen taas lampunvaihto vastaan, joten päätin laittaa sen pysyvästi huoneeni kattoon. Tämän jälkeen ei tässä huoneessa todennäköisesti jakkaraa tarvita ainakaan lampunvaihtoihin sillä ledien pitäisi kestää kymmeniätuhansia käyttötunteja.


En halunnut lähteä lähteä tekemään kattolevyihin reikiä, joten nopeasti piti suunnitella jonkinlainen kehys jonka sisään tällaisen levyn voi kiinnittää. Kyhäsin pikaisesti käsiini sattuneista MDF-levyn palasista, rimoista ja muovisista kulmalistoista 30x30x6,5cm kokoisen kehikon johon panelin voi kiinnittää.
 Levyn sovitus valaisinkehikkoon

Paneelin koko oli käytännössä 295x295 mm, joten sen mahtuu hyvin sujauttamaan tämän 30 senttisen kehyksen kulmalistojen jättämään koloon. Muuntajan, jossa on myös kauko-ohjaimen vastaanotin, sijoitin kotelon sisäpuolelle, josta sen voi kytkeä kattorasiaan. Jos tällaisen paneelin haluaa upottaa kattolevyyn, voi muuntajan jättää sinne kattolevyjen päälle. Tällöin huoneeseen ei näy kuin tämä valaiseva levypinta.

Kehikko kiinnitetään parilla ruuvilla kattoon kytketään muuntaja katon sokeripalaan ja vasta viimeiseksi pujotetaan ledipaneeli paikoilleen ja kytketään muuntajajohto kiinni.


Valaisinkehys oli helppo kiinnittää, plafondin irroituksen jälkeen, kattoon. Ero oli kuin yöllä ja päivällä. Plafondi valaisi selvästi enemmän kattoa kuin huonetta ja tämä uusi valaisin suuntaa kaiken valonsa huoneeseen Koko huoneen valaistus parani kertaheitolla, eikä todellakaan tarvitse enää kiipeillä katonrajaan vaihtamaan lamppuja. Ainoa ongelma lienee se, että uusi valo lisää siivouspaineita, kun huoneen nurkatkin ovat valoisia.


 Pieni ledpaneeli valaisee koko huoneen

Tämä pieni episodi tuli tähän väliin vaikka ei liitykään nukketaloihin muulla tavalla kuin siten, että tämä blogi sai kiinalaiset led valmistajat innostumaan harrastuksestani ja tarjoamaan tätä näytekappaletta, jonka hankkiminen tuli, kaikkine kuluineen, maksamaan suunnilleen saman verran kuin Suomesta kaupasta ostettuna. Eli se niistä ilmaisista näytteistä. En vain tiennyt että näitä on Suomessa jo myynnissä. Näitä pääsee katselemaan livenä esimerkiksi helsinkiläisen LEDLuxin näyttelytiloissa Hakaniemessä.

2 kommenttia:

Raija Maula kirjoitti...

Tekemäsi kotelo led-valaisimelle on tosi tyylikäs!

Jorma kirjoitti...

Kiitos Raija muutakaan levyä ei sattunut nurkista löytymään. Olen kyllä itsekin ihan tyytyväinen lopputulokseen.