Translate

perjantai 16. elokuuta 2013

Linnan toisen kerroksen varustelua

Noita-akan muutettua taloon huomasin, että ensimmäisen kerroksen takan päältä puuttui se klassinen villieläimen pää, joka kuuluu tämäntyyppisten takkojen perusvarustuksiin. Taisi mennä naapurin kesy vuohi, mutta nyt takan päällys ei näytä niin tyhjältä.
Alakerran takkaseinä lopullisessa kuosissaan.

Ensimmäisen kerroksen valojen ja katon valmistuttua pääsi hieman hahmottelemaan mitä sinne toiseen kerrokseen tulee. Porrasaukko näytti sen verran vaaralliselta, että siihen piti äkkiä saada kaiteet. Löysin edellisistä projekteista ylijääneitä puisia coctailhaarukoista. Haarukoista sain liimattua kaideaihioita, joista nyt riittää myös katon porrasaukkoon.


Coctailtikut katkaisin liimausten kuivuttua. Porraselementtien vaakatukina on käytetty bilteman rimoista sahattuja puolikkaita. Mitkä tahansa muutkin pikkurimat käyvät. Katkaisen nämä mittoihinsa vasta sovituksen jälkeen. Kaiteet patinoidaan tummiksi, kuten kaikki linnan puutavara.

Linnan toiseen kerrokseen piti saada toiseen huoneeseen julman suuri takka, jollaista yritin hahmotella mielessäni, kunnes yllättäen kesälomareisuillamme törmäsi tuttavan mökillä hurjan suureen kivitakkaan, josta sain sitten jonkin verran mittoja tällaiseen tosi suureen takkaan.
Aito M 1:1 graniittitakka suurien halkojen polttoon

Lopputuloksena tein linnaan polystyreenista kulmatakan, jossa tulipesä on todella suuri ja koko takan pohjapinta 10x10 cm. Se nyt ei ole ihan alkuperäisen näköinen, mutta linnan sävyihin maalattuna näyttäisi sinne sopivan.

Linnan 2. kerroksen takka

Tällaisen suurikokoiseen takkaan ei pienen led kynttilän lepatus oikein riitä joten tein sinne tulet USA:sta hankkimillani takkaledeillä, joita tuleen tarvitaan 3kpl keskenään hieman eriväristä ja eri tahdissa villkuvaa lediä. Samoja olin jo käyttänyt alakerran suuressa takassa. 


Lopputulos tyydytti ainakin omaa mieltäni, sillä nyt tuli näyttää vilkkuvan takassa tosi iloisesti. Rätisevän ääniefektin tekemistä en vielä ole keksinyt, joten tuli palaa kyllä aika hiljaa eikä kipinöitä lentele.

Myös toisen kerroksen viimeistely voi jatkua jos sade-ennusteet pitävät paikkansa. Näitä ei kesällä kuitenkaan viitsi tehdä kuin sateen sattuessa, muutoin voi vielä nautiskella kesän auringosta pihalla.

5 kommenttia:

BusySheep kirjoitti...

Hei Jorma, mä oon kyl vuosia sitten nähnyt jossain netissä (yllättäen amerikkalaisen) firman, joka tekee miniatyyrimaailmoihin myös ääniä ja äänivehkeitä... Jos sua kiinnostaa, niin vois ehkä kuukkelista koittaa tyyliin "dollhouse sounds, roombox sounds" tms. ;)

BusySheep kirjoitti...

hei, mä löysinkin yhden, mut tää ei oo kyl se mitä alunperin tarkoitin... Kuukkeli tuntuu työntävän aika paljon kaikkee tyyliin "Fisher Price", mut se mielessäni ollut firma oli TODELLA erikoistunut miniatyyrimaailmojen äänien tuottamiseen...

http://www.quasarelectronics.co.uk/Category/kits-modules-sound-message-recorders

Jorma kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Olen kyllä löytänyt yhden paristokäyttöisen ovikellon josta tulee mm. koiran haukuntaa, mutta piti jättää testaaminen kun oma koira meinasi seota siitä äänestä, kun ei tiennyt mistä se tulee.

Unknown kirjoitti...

Moi Jorma, mitä nuo takkaledit on ja mistä sellaisia saa?

Jorma kirjoitti...

Niitä löytyy täältä Evan Designs http://www.modeltrainsoftware.com/
nimikkeellä real fire
KAikkea muutakin kivaa siellä on.