Translate

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Toinenkin kerros saa portaat

Tämä lienee kamalin vaihe nukketalon rakentamisessa, kun irto-osia alkaa olla siellä täällä enemmän kuin lääkäri määrää, tai puoliso hyväksyy. Olin jossain vaiheessa maalannut kattolautoja jo valmiiksi toiselta puoleltaan valkoisiksi. Niiden ja muiden jo valmiiksi käsiteltyjen irtolautojen säilytykseen keksin mielestäni oivallisen ratkaisun. 

Laitoin kaikki käsitellyt laudat ja esimerkiksi portaikkojen osat säilytykseen chipsipurkkeihin. Nyt niitä ei ainakaan tarvitse enää etsiä talon tai pöydän alta tai muista epämääräisistä paikoista. Kattolautoja voi yksi kerrallaan alkaa sovitella paikoilleen ja kiinnittää heti, kun alakerran kiinteät kalusteet, valot, johdotukset ja portaat ovat paikoillaan.


Päätin tehdä linnan takaseinät tiilipintaisiksi ja tapetoin takalevyn lasten piirrosohjelmasta löytämälläni tiilikuvioinnilla, jonka printtasin A4 arkeille ja liisteröin seinään. Alakerran punatiilisävy syntyi vahingossa, kun kesken tulostuksen alkoi printteristä loppua muste ja tuloksena syntyi kolme vääränväristä arkkia.

Yläkerran portaat tein vastaavanlaisella tekniikalla, kuin alakertaankin. Ainoa ero on siinä, että kääntymistaso on pidempi kuin alakerrassa ja portaat kääntyvät muutamaa rappusta aikaisemmin. Tämä siksi, että portaiden käännöskohtaan on suunnitteilla paksu seinä, jonka läpi porrasaukko kulkee.

Portaita pääsee sovittamaan tilapäisen lattiarakenteen päällä


Portaat katkaistaan lopulliseen mittaansa vasta kun lopullinen lattia on paikoillaan. Nyt alkaa sitten kerros kerrokselta talon kokoaminen ja irtosat vähenevät sitä mukaa kun niitä saa laiteltua paikoilleen. 

Myös toisen kerroksen katto näyttää laudoitetulta

Linnan katon päätin tehdä ohuesta kovalevystä, johon kuitenkin tein piirtämällä kattolaudoituksen, jotta se näyttäisi samanlaiselta kuin alakerran irtolaudoista koottu katto.
Linnan tykki

Tässä välillä löysin nettikirppikseltä linnan varustuksiin sopivan pienen tykin, joten nyt linnan puolustuskin alkaa olla kunnossa.

Ei kommentteja: