Translate

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Taloni no 88 vihdoin valmistui. Mummo voi muuttaa taloon

Projektia aloittaessani en muistanutkaan miten työläitä tällaiset hirsitalot ovat. Onneksi en valinnut kulmapontteja, lähinnä sen vuoksi, että yksi seinä pitää saada auki, jotta taloon saa myös kalusteet.

Valmiina talo on lähes alkuperäisen kuvansa näköinen. Euseinä aukeaa saranoiden varassa, samoin kuin katon etummainen lape ja kuistin katto on irroitettava, jotta sinnekin saa jotain pieniä kalusteita.

Ovien ja ikkunoiden kanssa tuhrautui uskomattoman paljon aikaa ja vasta talon valmistuttua huomasin, että tässä kohtaa en näköjään ollut katsonut alkuperäistä mallikuvaa riittävän tarkasti, sillä vuorilaudat menivät osittain peilikuviksi.

Alkuperäisen saunamökin kuva


Kuistin seinät tein painon säästämiseksi puolikkaista hirsistä ja sisäpuolelta lautaseiniksi.


Koko talon valaistus on toteutettu USB led-teipillä. Tämä on siinä mielessä kätevää, että teipistä voi leikata jopa yksittäisiä ledejä, kuten tässä tapauksessa, kun tein valaisimen juomapullon suojakorkista.


Etuseinän alaosa kiinnitetään pianosaranalla talon runkoon ja kuisti tulee etuseinään kiinni. Siksi se on rakenteeltaan kevyempi, jotta seinä ei rasita liikaa saranoita. Seinä kiinnittyy paikoilleen magneettisalvan avulla.

Alkuperäisessä saunamökissä oli saunan päälle suunniteltu vain makuuparvi. Tähän taloon tein kuitenkin huoneet ja väliseinän laudoista. Toisen huoneen taakse jää talon kytkentäkeskus, johon kaikki johtimet valaisimilta on kerätty.

"Sähköpääkeskuksessa" on sokeripala, johon voi halutessaan myöhemmin lisätä 5V:n valaisimia.

Muuntajalta tuleva johto kiinnittyy liittimellä talon takaseinään, räystään alle. Valaistuksen virtalähteenä voi käyttää mitä tajhansa USB- lauturia, oman tietokoneensa USB liittimiä tai USB-vara-akkua. Virtajohtimessa on standardi USB-liitin.

Seuraavaksi sitten kohti uusia haasteita



Ei kommentteja: