Tämä mummonmökki on siitä kiitollinen, etta olen saanut aika vapaat kädet toteuttaa sitä omien ajatuksieni pohjalta. Aiemmin tekemäni hirsitalot ovat puoltaneet tällaista rakennustapaa, missä vuolen hieman materiaalina käyttämieni 15x15 rimojen nurkkia saadakseni ne näyttämään veistetyiltä hirsilta.
Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että uskallan kiinnittää ensimmäiset seinät paikoilleen. Kiinnitän kootut seinäkappaleet pohjalevyyn pelkästään liimalla ja seinänien tukena kulkevien tukikeppien avulla. Nurkkiin liimaan vielä ylimääräiset tukihirret, koska salvos-tekniikkaa en lähtenyt tässä talossa kokeilemaan. Talon suorakulmaisuus on tietenkin varmistettava viimeistään tässä vaiheessa.
Liimausten kuivuessa voin jo lähteä valmistelemaan talon sähkötöitä. Näissa taloissa olen päätynyt juottamaan kaikki johtoliitokset, koska se antaa kuitenkin kaikkein luotettavimman lopputuloksen. Välijohtoina olen käyttänyt lähes yksinomaa lattakaapelista irroitettuja johdinpareja.
Valaistuksen tuottamiseen käytän led-teippia, joka on tehty ensisijaisesti tv:n taustavalokäyttöön ja toimii USB liitännän 5V:n jännitteellä. Nykyiset ledit ovat sen verran kirkkaita, että yksi tai tai kaksi lediä riittävät hyvin antamaan valoa nukketalon huoneelle. Tällaista teippia voi katkoa sopivan mittaisiksi pätkiksi. Virtalähteenä voi käyttää vaikka kännykkälaturia tai USB-vara-akkua.
Välikattoon jätän katon tukipalkit näkyviin niin, että ne toimivat hyvin tällaisen led-valaistuksen häikäisysuojina.
Vaikka ledit palavat kirkkaina kattopalkkien takana, eivät ne häikäise nukketalon käyttäjää. Myöhemmin palkkiin voi, valaisimen alle, tehdä vaikka itse tehdyn helmikruunun ja teipista lähtevä valo valaisee myös sen.
Kattopalkkien taakse sijoitetut ledit valaisevat nukketalon alakeran tasaisesti, häikäisemättä käyttäjää. Tasaisissa katoissa suosittelen käyttämään näiden teippien kannssa erillistä häikäisysuojaa. Teipin voi sijoittaa katon etureunaan ja liimata teipin eteen suoja, joka voi olla vaikka kattoon liimattu pieni riman pätkä tai valmis L-profiililista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti