Translate

perjantai 7. syyskuuta 2018

Rintamamiestaloissa on aina pieni kuisti.

Kaikissa rintamamiestaloissa sisäänkäynti tulee pienen kuistin kautta. Kuisti voi olla oikeastaan missä kohtaa taloa tahansa. Jokainen rakentaja on yleensä halunnut rakentaa jollain tavoin yksilöllisen sisäänkäynnin taloonsa.

Tässä tapauksessa harjakattoinen kuisti sijoittuu talon suoralle sivulle siten, että sisäänkäynnistä pääsee suoraa nousemaan myös yläkertaan johtatavaan portaikkoon.

Kuistin rakentaminen on kuin tekisi pientä taloa toisen kylkeen. Yhtään vähemmällä ei pääse. Runko, seinät, ovet ja ikkunat on tehtävä myös kuistille.

Tämän talon kuisti on harjakattoinen ja on kuin pieni talo toisen kyljessä.

Samaan aikaan kuistin rakentamisen kanssa aloin jo liimata ikkunapuitteita paikoilleen ulkoseniin, jotta talo vähitellen alkaisi valmistua.

Jotain tämän kaltaista tavoitellaan. Ihan samanlaista tästä ei tule, mutta kuitenkin vähän sinnepäin.


Ei kommentteja: