Translate

perjantai 24. elokuuta 2018

Talo no 85 saa seinät ympärilleen

Taloa tehdään ainoastaan vanhan vaölokuvan ja rintamamiestalon tyyppikuvien pohjalta, sillä alkuperäisiä kuvia tästä vanhasta talosta ei ole tallella.
Valokuvasta saa jonkin verran osviittaa talon mittasuhteista. Tätä taloa tehdään siihen pienempään 1:18 mittakaavaan.


Talon runko on täysin itsekantava ja seinät voidaan tehdä suhteellisen ohuesta 3mm:n kovalevystä. Tässä vaiheessa vasta sovitellaan seiniä paikoilleen, sillä ikkuna-aokot seiniin on joka tapauksessa vielä tehtävä.

Levyihin kannattaa piirtää tarkat ikkunoiden paikat ja porata sitten jokaisen aukon kulmiin suurikokoiset reiät, joista mahtuu sahaamaan aukon auki.

Parhaiten aukkojen sahaaminen onnistuu kuviosahalla, muta muutaman ikkunana-aokon voi sahata myös käsin vaikkapa rautasahan terällä.


Nyt talo alkaa jo muistuttaa esikuvaansa. Ikkuna-aukot antavat selvasti ilmeen talolle. Seuraavana onkin sitten ikkunapuitteiden ja ovien valmistus, missa varmastikin hetki vierähtää.



Ei kommentteja: