Translate

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Talo 58 alkaa hahmottua

Näissä parkkitaloissa ajattelin kokeilla talo-osan rakentamista valmiista puulaatikoista. Tällaisia pieniä sisustukseen ja säilytykseen tarkoitettuja puulaatikoita löytyy ainakin IKEA:sta, Bauhausista ja Hemtexistä. Sitten on tietenkin ne kaikkien tuntemat puiset viinipullolaatikot, joita saa Alkoista, jos on hyvä tuuri tai haluaa itse käyttää kalliita viinejä. Minä en ole vielä onnistunut kertaakaan joten täytyy tyytyä näihin valmiisiin laatikoihin.
Päällekkäin nostetut laatikot muodostavat parkkitalon asunto-osan

Ensimmäiseen parkkitaloon valitsin Hemtexin laatikot, kooltaan 23x23x27cm, joista ensitöiksi kannattaa leikata kantokahvat pois. Näissä laatikoissa oli melko suuret pyöreät aukot, jotka kuitenkin oli helppo hävittää kun leikkasin ikkuna-aukot keskelle laatikkoa. Käytin laatikon omaa seinämateriaalia leikkausaukkojen peittämiseen, jolloin paikkopala oli samanpaksuista kuin muu seinämä materiaali ja liimauksen sekä kittauksen jälkeen aukot olivat enää ikkuna-aukkojen suuruisia.

Nämä laatikot olivat yllättävän helppoja työstää, sillä laatikoiden seinämät olivat jotain balsan tapaista puuta, jota oli helppo leikata pienellä käsisahalla. Laatikot ovat myös niin mittatarkkoja että niitä on helppo asetella päällekkäin. Puumateriaali on myös niin kevyttä, että tulevaa taloa on helppo liikutella paikasta toiseen.
Bauhausin laatikot ovat mäntyseinäisiä ja Ikean sisustuslaatikot on tehty MDF levystä. Ne vaativat ehkä hieman enemmän aukkojen työstämisvaiheessa ja laatikkotalosta tulee selvästi painavampi. Ne eivät myöskään ole ihan yhtä syviä kuin nämä Hemtexin pikkulaatikot, jotka näkemistäni valmiista laatikoista soveltuvat parhaiten nukketalojen huoneiksi.

Harjakorkeuteen talo nousi vain nostamalla laatikot päällekkäin. Vielä tässä vaiheessa en kuitenkaan liimannut niitä vielä kiinni toisiinsa, sillä tapetointi on helpompi tehdä irtolaatikoihin.


 Parkkitaloon pääsee vaikka isän tai äidin pankki- tai luottokortilla

Nyt se rakentaminen oikeastaan vasta alkaa, sillä kaikkeen muuhun pikkunäpertelyyn alkaa palaa aikaa. Ensimmäiseksi piti kokeilla porttimekaniikan toteutusta. Ajatuksenani on ollut että parkkitalon portti aukeaa kortilla joka ainakin Jesselle oli melkein tärkein funktio koko talossa.
Löysin pankista korttikotelon jonka pohjalta sain toteutettua mekaniikan niin että samalla, kun kortin painaa koteloonsa, se avaa portin. Kortti kytkee myös mikrokytkimen varteen osusessaan vihreän liikennevalon palamaan.


 Talo 58 harjakorkeudessaan

Myös pesulinja, ajoramppi, ovet ja ikkunat sekä sähkötyöt ottavat osansa aikaa. Seuraan talojen valmistumista näillä sivuilla.

Ensimmäinen parkkitalo harja korkeudessa ja toinen odottelee aukotusten tekoa

Teen tämän ensimmäisen parkkitalon valmiiksi ja valmistelen toista siina sivussa samalla, kun tapetit, liimat ja maalit kuivuvat tässä nopeammin valmistuvassa talossa. Taloista tullee lähes samanlaiset. Seuraavassa talossa käytän talorunkona kuvassa näkyvää, Bauhausista löytämääni, puista varastolaatikkoa, joka on syvyydeltään noin 1 cm: pienempi kuin nämä Hemtexin laatikot.

Ei kommentteja: