Translate

tiistai 28. lokakuuta 2014

Talon osia kannattaa maalata aina kun siihen on tilaisuus

Päätin pitää talon valkoisena, koska tehtaalla maalatut pinnat ovat sellaisenaan tosi siistit. Näissä kaapintaustaksi tarkoitetuissa levyissä tuntuu myös olevan hieman liukas pintakäsittely, joten maalin pysyminen siinä saattaa olla hieman epävarmaa.

Ikkunakehykset maalataan irrallaan

Ikkunakehykset ja ja kulmiin tulevat vuorilaudat vaativat kuitenkin väriä pintaansa. Tähän taloon harkitsin tummaa petsausta, mutta valitsin sitten kuitenkin tähän pikkutytön taloon kirkkaan punaiset ikkunapuitteet. 

Ikkunoiden sisäkehyksiin tulevat valmiiksi leikatut palaset maalasin jo tässä vaiheessa valkoisiksi. Sisäkehyksinä punainen väri on ehkä liian räikeä tapetin päälle liimattavaksi. Myös ikkunakehyksen sisäpinnan ja ristikot maalasin valkoisiksi. 
 
Ikkunakehysten punaisella värillä maalasin myös suoria rimoja, joista on tarkotus tehdä rakennuksen kulmiin verholaudat. Tällaisella kulmaverhoilulla saa helposti peitettyä mahdolliset levynsahauksessa syntyneet epätarkkuudet ja talosta tulee ulkonäöltään siisti. Liimasin maalatut kulmarimat valmiiksi L-muotoisiksi palkeiksi, jotka voi sitten, aivan rakennuksen viimeistelyvaiheessa, liimata talon nurkkiin. Näitä pikkuosien maalaus- ja liimaustötöitä kannattaa tehdä mahdollisimman paljon valmiiksi, jotta rakennuksen lopullinen kokoonpano käy sujuvasti. Värilliset pikkuosat kannattaa maalata irtonaisina niin ei tule sotkettua talon seiniä sisältä tai ulkoa.

Valmiit kirjat tulivat painosta

Talon osasia maalatetessa myös kirjapaino sai työnsä valmiiksi toimittaen minulle ensimmäiset myyntikappaleet tastä pienestä sähkötyökirjasta, joka on nyt myynnissä kaikissa nettikirjakaupoissa ja toimitusmyyntinä kirjakaupoissa. Siitä saa ostettua myös e-kirjaversion ja täältä sitä pääsee myös hieman selailemaan Pieni Sähkötyökirja.


Ei kommentteja: