Translate

torstai 13. joulukuuta 2012

Talo 42 taas kerran koottuna

Tämän talon runko oli jo koottu hieman aiemmin sen edellisen viimeistelyn sivussa. Ensimmäisellä kokoamiskerralla tarkistin vain levyjen tarkan mitoituksen ja talon rungon suorakulmaisuuden. Nyt alkaa sitten tämänkin kokoaminen, jotta ehtisi vielä jouluksi.

 Lauran ja Lotan talo koottuna nyt toista kertaa
Ulko-oveksi on hankittu valmisovi ja parvekeosan kattoelementin sain yllättäen hämeenlinnalaiselta nukketaloharrastajalta lahjaksi, vaikka hän ei varmasti edes tiennyt minun tarvitsevan juuri tämäntapaista osaa sisäänkäynnin päälle.

Kaikki listat ja ikkunan puiteaihiot kannattaa maalata vielä niiden ollessa irrallaan talosta. Näin lopputuloksesta tulee huomattavasti siistimpi. Tähän taloon olen saanut mallinsa alkuperäismaaleja, joten ainakin väritys tulee olemaan esikuvansa kaltainen. Myös mahdollisten valmisovien ja -ikkunoiden puitteet maalataan tässä vaiheessa, niiden ollessa vielä irrallaan talosta.

Maalausten kuivuessa ehtii hyvin tehdä taloon kaikki tarvittavat aukotukset. Tässä talossa olin vastoin omia ohjeitani ehtinyt liimata rungon kasaan ennen porrasaukon tekemistä. Onnekseni tässä portaikko kulkeekin talon etuosasta suoraa yäkertaan, jolloin aukon teko vielä helposti onnistui. Nämäkin portaat on tehty niistä Bilteman kuuluisista sytyketikuista, jotka sytytykseen ovat aika huonoja, mutta kaikkea muuta niistä voi askarrella. Tähän portaikkoon olen integroinut vaatenarikan, johon talon vieraat voivat jättää vaatteensa.
Talon maalasin ikkuna-aukotusten jälkeen koottuna, jolloin myös mahdolliset näkyviin jäävät levyreunat tulee maalattua. Maalukseen käytin pientä telaa, joka on osoittautunut parhaaksi työkaluksi suuria pintoja maalattaessa.
Levyt irroitan varmasti vielä uudelleen sisätilamaalausten ja tapetoinnin ajaksi, mutta siitä sitten tuonnempana.

Ei kommentteja: