Translate

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Vanhan talon valoasennus onnistui loistavasti teipin avulla

Tässä tapauksessa koko homma oli valmis pienen aherruksen jälkeen ja talon kaikissa huoneissa on nyt hyvä valaistus, eivätkä ledit pääse tuikkimaan silmille.

Talon asennusten valmistuttuttu kattoterassille voi vaikka kattaa päiväkahvit tai tehdä vaikkapa kattopuutarhan tai eläintarhan.


Talossa on pois nostettava harjakatto ja vintti on jätetty periaatteessa täysin hukkatilaksi, jota tietysti voi käyttää tavaroiden säilytykseen.

Päätin kerätä kaikki johdot tänne ullakolle kytkettäviksi. Näin kytkentä ja näkyvät johdot jäävät harjakaton alle piiloon. Takalta tulevat johdot ovat takaseinässä suojakourun sisällä.

Alumiiniprofiilit kiinnitän kuumaliimalla paikoilleen. Mietin myös ruuvikiinnitystä, mutta pelkäsin ruuvien tulevan katon läpi, joten valitsin liiman.

Led listat antavat tasaisesti valoa kaikkiin huoneisiin. Johtimet kulkevat suojakourujen sisällä talon katolle kytkentäpisteeseen. Tällaisia pieniä suojakouruja saa Suomessa Bilteman ja Clas Ohlsonin myymälöistä tai netti-myynnistä.
Kytkennät on helppo tehdä katon päällä olevaan sokeripalaan. Viimeistelyvaiheessa siirsin takan johdossa olevan suojavastuksen keskelle takasta takaseinässä nousevaa johdinta, jolloin se jää suojakourun alle piiloon eikä törrötä sokeripalasta.

Led teippi kannattaa kiinnittää kunnolla häikäisysuojina toimiviin listoihin. Useimmiten olen korvannut alkuperäisen teipin kunnollisella kiinnitysteipillä, sillä useissa led liuskoissa on huonosti pitävä teippi. Rautakaupoistaa saa kunnollista kaksipuoleista tarrateippiä, jolla valoliuskan saa pysyvästi kiinni.

Loppuvaiheessa keksin, että talon katolle voisi kehittää myös aktiivikäyttöä lasten leikkeihin päällystämällä katto vihreällä huovalla, jolloin siitä tulee ihan käyttökelpoinen kattoterassi, joka paljastuu aina, kun katto-osan nostaa pois paikoiltaan.

Sähkökytkennöistä jää nyt enää tämän verran näkyville ja sokeripalaan voi halutessaan lisätä 12V:n valaisimia liittämällä johtimet tähän sokeripalaan.

Viimeistelyvaiheessa kiinnitin vielä muuntajalta tulevan johdon kunnon vedon poistolla kiinni talon kylkeen, niin kukaan ei vahingossa tule nykäisseeksi koko johtoa nukketalon mukana. Virtakytkin on talon seinässä kaksipuoleisella teipillä kiinni.

 Takka on kiinteästi paikoillaan ja tuli takkaan syttyy samalla kuin valotkin.

 
 Talo on ihan komea myös iltavalaistuksessa.


Ei kommentteja: