Tämä kahden aivan erilaisen talon samanaikainen rakentaminen tuo vähän haasteita, sillä erilaisia irto-osia on hujan hajan pitkin kotiamme ja pitää aina osata päättäää mikä työvaihe olisi milloinkin järkevää toteuttaa.
Mansarditalo näyttää jo lähes valmiilta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Oikeaan alanurkkaan on ajateltu sijoittaa sauna.
Sain malliksi tällaisen hirsiseinäkuvan jota olisi hyvin voinut käyttää tapetoituna saunan seiniksi. Tästä olisi kuitenkin tullut tehdä hieman suurempia arkkeja, jolloin seinä olisi tullut tehtyä pätkähirsistä.
Päädyin kuitenkin tekemään saunan seinät irtoseinäkkeinä, jotka päällystin bamburimoilla, jotka saavat nyt mallata hiriseinää saunassa. Näin hirret ovat koko seinän mittaisia ja tällaiset seinäkkeet on helppo irroittaa, jos päättäkin ottaa saunatilan myöhemmin muuhun käyttöön.
Käsittelin hirsipinnat Tikkurilan "Supi" saunavahalla hieman tummemmiksi, jolloin ollaan lähempänä tummunutta saunan hirsiseinää.
Saunan lauteet kokosin rimarungon päälle Bilteman sytykelastuista. Nämä sytykkeet ovat hieman vahvempia kuin seiniin käyttämäni bamburimat, joten ne sopivat kantavuudeltaan paremmin lauteiksi.
Nyt ei tarvinnut kuin nostaa seinät pystyyn ja laittaa lauteet paikoilleen. Saunan eteen jää vielä pieni pesutila. Lattia ja kiuas ja saunan valot puuttuvat puuttuvat, mutta niitä ehtii vielä mietiskellä ennen kuin kokonaisuus on valmis.
Tässä talossa teemana on helppo muunneltavuus. Kaikki väliseinät ovat irroitettavia. Ne ovat paikoillaan muoviurien avulla. Viherhuoneen ulkoseinät ovat ruuvikiinnitteiset ja ne voi vaihtaa kiinteiksi levyiksi jos se koetaan tarpeelliseksi. Samoin saunan seinät on tehty irtolevyinä, jotka voi ottaa pois, kun huoneen käyttötarkoitusta halutaan muuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti